Hou Yi ja jousella ampumisen jalo taito

Kiinalainen mytologia kertoo legendaarisesta jousimiehestä nimeltä Hou Yi. Hou Yi eli niihin aikoihin, kun kiinalaisella taivaalla kuumotti vielä kokonaiset kymmenen aurinkoa. Normaalioloissa auringot vuorottelivat taivaankannella, mutta syystä tai toisesta ne sitten päättivätkin paistamaan yhtä aikaa ja maailma uhkasi käydä ihmisille kelvottomaksi paikaksi elää. Oli tukalan kuuma eikä viljakaan jaksanut kasvaa siinä paahteessa. Apuun kutsuttiin jousimiesjumaluus Hou Yi, jota ampui alas yhdeksän aurinkoa ja jätti sinne sen yhden, joka siellä on tänäkin päivänä. Hou Yi ei siis tehnyt enempää eikä vähempää kuin pelasti ihmiskunnan, ja sen johdosta jousiampuminen (shè jiàn, 射箭) onkin ollut Kiinassa kovasti kunnioitettu taito kautta aikojen.

Kiinassa jousia ja nuolia on käytetty metsästykseen ja sodankäyntiin kuten muuallakin päin maailmaa, mutta on myös löytynyt viitteitä siitä, että jousella ampuminen on ollut osa shamanistista rituaalia. Kiinan varhaisimpien dynastioiden aikaan jousiammunta oli myös osa keisarillista etikettiä, ja yläluokan vesat opiskelivat sitä siinä missä runoutta, aritmetiikkaa ja muuta klassista sivistystä. Kungfutselaisuus vei tätä jaloa taitoa vielä pidemmälle kehittelemällä erityisiä jousiammuntaseremonioita, joilla korostettiin kungfutselaisuuden hyveitä ja moraalia. Jousella ampuminen oli siis yhtä lailla osa eettistä kasvatusta kuin sodankäynnin taitoa.

Kiinassa jouset ja nuolet kuuluivat toki myös armeijan aseistukseen aina Shang-dynastian ajoilta asti (1600 – 1046 BC), ja säilyivät sodankäynnin välineinä Qing-dynastian loppupuolelle (1644 – 1911).

Jousella ampuminen oli yhtä lailla osa eettistä kasvatusta kuin sodankäynnin taitoa.

Sitten moderni aika toi tullessaan tuliaseet, ja kiinalaisetkin joutuivat ottamaan käyttöön järeämpiä keinoja länsimaisten valloittajien marssiessa maahan. Tässä vaiheessa jousella ampumisen taito jäi aika lailla unohduksiin, paitsi että sitä piti yllä kiinalaisen kamppailutaidon, eli wushun (wǔshù, 武术) perinne.

Wushun näkökulmasta tarkastellen jousella ampuminen on hyvinkin henkinen harjoitus, mielen liikettä, jonka peruselementtejä ovat rentouden ja jännityksen vaihtelu ja ennen kaikkea keskittyminen. Kiinassa jousiampujan asento on monesta muusta kulttuurista poiketen sellainen, jossa jalat pidetään harallaan ja polvet ovat lievästi taipuneina. Tällaisen asennon on määrä olla vakaa, ja sitä pidetään välttämättömänä hengityksen, verenkierron, lihasten toiminnan ja keskittymisen kannalta. Näin tarkastellen jousiammuntaa voidaankin pitää yhtenä kiinalaisen qigong-harjoittelun muotona. Qigongissahan mieli ja keho osallistuvat kokonaisvaltaiseen harjoitukseen, jossa hengitystä ohjaamalla savutetaan koko kehon ykseys ja mahdollisesti jopa kokonaan toisenlainen olemisen taso. Tässä tilassa nuolen ampuminen ja maaliin saattaminen saakin jo metafyysistä merkitystä – tai kadottaa merkityksensä kokonaan.

Kiinalaiset jouset on perinteisesti valmistettu yhteen liimatuista puu- ja bambusuikaleista ja eläinten jänteistä. Kiinalaisittain jänteeseen on tartuttu sormuksen suojaamalla peukalolla jota on tuettu keskisormella, ja etusormi on jäänyt sojottamaan jännettä vasten ylös. Myös nuolien materiaali on perinteisesti ollut bambu.

Kiina ei viime aikoina ole menestynyt erityisen hyvin kansainvälisissä jousiammuntamittelöissä, mutta katsotaan kuinka ensi vuoden olympialaisissa käy – velvoittaahan taivaallisen jousimiehen Hou Yin perintö nykypolven kiinalaisiakin tässä jalossa lajissa.