LCTA – Kiinalaisen lääketieteen keskus Lontoossa

LCTA – Kiinalaisen lääketieteen keskus Lontoossa

Bonny Williams on työskennellyt LCTA-opistolla viitisen vuotta.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Lontoossa on toiminut jo 15 vuoden ajan London College of Traditional Acupuncture and Oriental medicine, eli LCTA. Tämä oppilaitos on erittäin arvostettu eurooppalainen kiinalaisen lääketieteen yksityinen opinahjo. LCTA:ssa opiskelee perinteisen kiinalaisen lääketieteen saloja noin 300 oppilasta.

LCTA:n johtaja, Bonny Williams, on itse ollut töissä opistolla viitisen vuotta ja katsoo monen asian muuttuneen perinteisen kiinalaisen lääketieteen opetuksessa.
Vielä 80-luvulla oli vaikea löytää aiheesta englanninkielistä kirjallisuutta ja opetuksesta puuttui järjestelmällisyys. Kiinan avauduttua oli helpompaa saada länsimaalaisille sopivaa materiaalia, ja myös kiinnostus perinteistä lääketiedettä kohtaan nousi.

- Esimerkiksi koulumme nykyinen rehtori sai vain suullista opetusta, koska oppikirjoja ei ollut saatavilla ja koulussakin oli tuolloin vain 21 oppilasta, Williams muistelee koulun alkutaivalta.

LCTA:n opettajanhuoneesta löytyy asiantuntijoita Kiinasta, Burmasta, Chilestä ja tietysti Englannista. Jotta opiskelijat kuitenkin saisivat oikean ymmärryksen kokonaisvaltaisesta kiinalaisesta lääketieteestä, tutkinnon loppuvaiheessa käydään Kiinassa harjoittelemassa kuukauden verran paikallisissa sairaaloissa. Oman akupunktiovastaanoton avaamiseen oikeuttavaan tutkintoon menee 3-4 vuotta. Ulkomailla suoritetun harjoittelun lisäksi opiskelijoita houkuttelee LCTA:n oma apteekki.

- Muista opistoista poiketen meillä on oma laaja yrttiapteekki, vaikka sen ylläpitäminen viekin paljon resursseja, Williams kertoo ylpeänä. -Yrttilääkintä on perinteisen kiinalaisen lääketieteen selkäranka ja opiskelijoiden tulee tuntea yrtit myös konkreettisella tasolla, tuoksuineen kaikkineen, Williams jatkaa.

Kiinalaisen lääketieteen nousukausi

Bonny Williams on Englannissa kokenut saman kuin suomalaiset kollegansa; perinteinen kiinalainen lääketiede on nyt kansan keskuudessa suositumpaa kuin koskaan aiemmin.

Yrttilääkintä on perinteisen kiinalaisen lääketieteen selkäranka ja opiskelijoiden tulee tuntea yrtit myös konkreettisella tasolla.

Williamsin mukaan enää ei tarvitse joka artikkelissa selittää perinpohjin mitä akupunktio on, ja suuren yleisön silmissä kiinalainen lääketiede vaikuttaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta, vaikka toki löytyy epäilijöitäkin. Myös terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat avoimemmin kiinalaiseen lääketieteeseen. Bonny Williams kokee, että nykyisin perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä ei enää kannata puhua vaihtoehtona länsimaalaiselle lääketieteelle vaan pikemminkin sen kumppanina.

- Mielestäni molempien suuntauksien hyviä puolia voi käyttää yhtäaikaa. Molemmilla on omat vahvuutensa, kuten kiinalaisen lääketieteen kokonaisvaltainen ymmärrys iho- ja naistentaudeista. Eurooppalaisten sairaaloiden teho-osastot ja leikkaussalit puolestaan ovat osoitus länsimaalaisen lääketieteen tehokkuudesta, Williams pohtii.

Lähitulevaisuudessa London College of Traditional Acupuncture and Oriental Medicine ei aio laajentaa toimintaa kotimaassaan, mutta Bonny Williamsin mukaan kansainvälinen yhteistyö tulee lisääntymään merkittävästi. Tällä hetkellä kiinnostavin kohde on Afrikka. Williams uskoo, että akupunktiolla voitaisiin hoitaa oireita, joihin nyt käytetään kalliita lääkkeitä.

- Afrikan köyhemmissä maissa ihmisillä ei ole varaa lääkkeisiin, mutta sunnitelmissa on kouluttaa afrikkalaisia lääkäreitä hoitamaan potilaita akupunktiolla, jolloin kalliit lääkkeet ja niitä myyvät useat välikädet eivät nosta kustannuksia. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen menetelmät voivat auttaa HIV-potilaita, koska ne pyrkivät ruumiin vahvistamiseen ja vastustuskyvyn nostamiseen. Jää siis nähtäväksi miten konkreettisesti voimme auttaa myös Afrikassa, Williams pohtii tulevaisuuden näkymiä.

Tärkein oppi löytyy omasta kehosta

Muinaiseen kiinalaiseen terveysoppiin perehtyminen ei tietenkään ole ilmaista. LCTA:n johtaja Bonny Williams myöntää, että heidän kurssinsa ovat markkinoiden kalleimmat. Williams kuitenkin katsoo, että LCTA antaa kokonaisvaltaisen käsityksen perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä.

- Meillä voi opiskella mm. akupunktiota, yrttilääketiedettä, ravinto-oppia ja tuina-hierontaa. Opiskelun ohella oppilaiden tulisi kehittää omaa energiaansa, eli kehon qi:tä. Tällöin opiskelijoille suositellaan kiinalaista kehon ja mielen voimistelua, eli monelle länsimaalaisellekin tuttua meditatiivista liikuntaa, qigongia, Williams kertoo.

[img_assist|nid=60888|title=Opiskelijat harjoittelevat akupunktiota.|desc=|link=popup|align=right|width=1480|height=110]Williamsin kokee, että kiinalaisen lääketieteen opiskelu on elämäntapa. Hänen mielestään kiinalainen lääketiede on tapa suhtautua omaan kehoon, huolehtia omasta terveydestä ja kun sen toimivuudesta on saanut näyttöä, siitä ei enää halua luopua.

Hämmästyttävää kyllä, Bonny Williamsin mukaan raskainta opiskelijoille eivät ole tentit vaan kurinalainen mielen ja ruumiin harjoittaminen. Kehon ja hengen qi-energiaa kehittävä qigong jää myös Williamsilta kiireisinä päivinä tekemättä, mikä usein harmittaa jälkeenpäin. Myös oppilaat ihmettelevät välillä turhautuneina, onko aivan pakko harrastaa liikuntaa lukemisen ohella.

- LCTA-opisto haluaa kirjallisuuden lisäksi panostaa kehon ja mielen hallintaan. Vaikeisiin tentteihin päntätessä kun helposti unohtaa, että kiinalaisessa lääketieteessä kehon energiaoppi on se tärkein oppi, Williams toteaa painokkaasti haastattelun lopuksi.

Lähde:
Geni Raitisoja

LCTA:lla on laaja yrttiapteekki.
LCTA:lla on laaja yrttiapteekki. (Lähde: Radio86)
Kehon qi-energiaa on hyvä kehittää esimerkiksi qigongin avulla.
Kehon qi-energiaa on hyvä kehittää esimerkiksi qigongin avulla. (Lähde: Radio86)