Olympiatason nyrkkeilyä Kiinasta
- Listen:
Huhtikuun alussa Helsingin urheilutalolla kävi läiske ja mäiske, kun GeeBee-nyrkkeilyturnaus järjestettiin 25. kerran. GeeBeen käytännön valmisteluista vastaava pääsihteeri Timo Rannikko kertoi, että turnaus on perustettu suomalaisen, vuonna 1938 maailman parhaaksi raskaan sarjan nyrkkeilijäksi tituleeratun legendan Gunnar Bärlundin kunniaksi.
Helsingissä oteltavassa turnauksessa nähdään usein kansainvälisiä huippuja. Juhlavuoden kunniaksi mukana oli nyt ensimmäistä kertaa turnauksen historiassa joukko kiinalaisia olympiatason nyrkkeilijöitä, jotka kiersivät kaikkiaan kuukauden verran Euroopassa. Italiassa käytiin maaottelu, ja sieltä kiinalaistoivot suuntasivat Azerbaitsanin pääkaupunkiin Bakuun nyrkkeilyturnaukseen. Bakun turnaus tuotti kiinalaisille 2 hopeaa ja 5 pronssia. Sen jälkeen miehiä kutsuikin sitten Helsinki ja GeeBee-turnaus.
- Turnaus on ihan kansainvälistä tasoa. Meillä on ollut 34 maata kaikkiaan mukana, ja aina joka vuosi yritetään yksi maa saada lisää. Nyt tällä kertaa se oli Kiina, kertoo Timo Rannikko.
Nyrkkeily oli monia vuosia kiellettyä Kiinassa, ja vasta viime vuosikymmenen aikana maa on alkanut nousta lajissa huomionarvoiseksi vastukseksi.
GeeBeestä harjoitusta olympialaisiin
Tapasimme Kiinan joukkueen päivää ennen GeeBeetä treenaamassa Helsingin Olympiastadionilla. Aluksi nuoret nyrkkeilijät juoksivat pienen lenkin ja sen jälkeen saivat nyrkkeilysäkit kyytiä. Muiden harjoitellessa joukkueen karismaattinen erotuomari Li Qing Sheng kertoi, että Suomesta ryhmä haki lähinnä harjoitusta. Tärkein päämäärä kiinalaisnyrkkeilijöille on kahden vuoden päästä järjestettävät Beijingin olympialaiset, joista Kiina isäntämaana toivoo tietenkin parhaita mahdollisia tuloksia. Miten Li ja kumppanit aikovat valmistautua vuoden 2008 kisoihin?
- Maamme kansallinen nyrkkeily-yhdistys kiinnittää paljon huomiota olympialaisiin. Tämäkin turnaus on valmistautumista vuoden 2008 kisoihin, ja se on meille hyvin tärkeää. Valmistautumisesta voimme sanoa, että harjoittelemme parhaillaan olympialaisiin, mutta emme voi sanoa olevamme jo täysin valmentautuneita, Li kertoo. Hän lisää, että Kiinan joukkue on jo saavuttanutkin merkittäviä tuloksia. Esimerkiksi 48-kiloinen Zou Shiming voitti Ateenan vuoden 2004 olympialaisissa pronssia ja viime vuonna nyrkkeilyn maailmanmestaruuskisoissa Kiinassa irtosikin jo kultaa.
- Osallistumme ennen olympialaisia useisiin tärkeisiin kansainvälisiin kisoihin ja toivomme niistä korkeita sijoituksia. Erilaisista kisoista saatu kokemus on paras mahdollinen perusta olympialaisia silmällä pitäen, uskoo Li.
Li Qing Sheng on pelannut tennistä ja nyrkkeili itsekin 80-luvun puolivälissä. Sen jälkeen hän on tuomaroinut ja toiminut valmentajana. Li oli muun muassa Zou Shimingin kakkosvalmentaja Ateenan vuoden 2004 olympialaisten aikaan. Nyt Li on siirtynyt Kiinan nyrkkeilyjoukkueen viralliseksi erotuomariksi.
Tapakasvatusta vuoden 2008 kisoja odotellessa
Millainen valtava Kiina on nyrkkeilymaana? Kilpailu on kovaa. Li Qing Sheng kertoo, että Kiinan nyrkkeilymestaruudesta kilpailee vuosittain noin 300 nyrkkeilijää. Jokaisella maakunnalla on oma joukkueensa, ja eri maakuntien parhaat kootaan maa- ja olympiajoukkueisiin. Kovatasoisimmat ottelijat tulevat usein Guangdongin maakunnasta.
Li toteaa, että nyrkkeily on Kiinassa viime aikoina edistynyt huomattavasti, koska nykyisin hallitus kannustaa urheiluun. Urheilu on entistä enemmän tapetilla vuoden 2008 kisojen lähestyessä. Beijingin kaupunki on ryhtynyt mitä moninaisimpiin valmisteluihin tulevien olympialaisten innoittamana. Rakennusprojektit kukoistavat, liikennejärjestelyjä parannetaan, valtaville ruokamäärille suunnitellaan asianmukaisia varastoja ja taksikuskeilta vaaditaan englannin kielen taitoa. Erilaisia delegaatioita kiertää maailmalla mainostamassa kisoja, ja seremonioiden suunnitteluun on nimetty huippuohjaajia. Jokin aika sitten Beijingin kaupunki jopa julkaisi pienen kirjan, jossa kaupungin asukkaille annetaan tapakasvatusta ja ohjeita tulevan urheilujuhlan varalle. Oppaasta löytyy kaikkea mahdollista aina kadulle sylkemisestä pyykin ripustamiseen. Li pohtii, että kirjanen on loppujen lopuksi hyvä tapa vaikuttaa kaupungin asukkaisiin.
- Oikeastaan käytöskirja on toimiva tapa parantaa kiinalaisten käytöstapoja olympialaisten lähestyessä. Eikä ainoastaan Kiinassa, vaan missä tahansa muussakin maassa. Uskon, että hallituksen ja olympiakomitean tavoitteena on näyttää Kiinan kulttuuri ja Kiina mahdollisimman hyvässä valossa ulkomaalaisille. Kirjan avulla halutaan esitellä kiinalaisten parhaat puolet vieraille.
Kiinan joukkueen erotuomari Li Qing Sheng uskoo, että kevyen kärpässarjan kiinalaistähti Zou Shiming menestyy hyvin myös Beijingin vuoden 2008 olympialaisissa. Raskaassakin sarjassa saattaa pian aueta kiinalaisille mitaliputki. Päivää ennen GeeBee-turnausta Li esitteli ylpeänä 91-kiloisen nyrkkeilijälupauksen, Zhang Zhilein. Zhang on vasta 23-vuotias, ja Lin mukaan erittäin vahva. Kannattaa siis seurata Kiinan joukkueen taivalta 60 kilon yläpuolellakin.
Kestävyyttä, ketteryyttä ja keskittymistä
Ainakin Li uskoo, että Bejiingistä irtoaa kolmekin kultamitalia kiinalaisille nyrkkeilijöille. Mitkä ovat Lin mielestä kiinalaisnyrkkeilijöiden vahvoja puolia?
- Koko joukkueen vahvuuksia ovat etenkin kevyiden sarjojen nyrkkeilijät, 48-kiloisten kevyestä kärpässarjasta 60 kilon kevyeen sarjaan. Esimerkiksi Zou Shiming. Yli 64-kiloiset kiinalaisnyrkkeilijät eivät ihan vielä ole Kiinan joukkueella yhtä menestyksekkäitä kuin muilla mailla, mutta teemme parhaamme ja otamme käyttöön parempia metodeja pienentääksemme eroja nyrkkeilijöiden tasoissa. Kiinalaisen nyrkkeilijän vahvuuksia ovat usein kestävyys, nopeus ja nopeat reaktiot.
Kiinalaiset ovat sinnikkäitä, he opiskelevat ja työskentelevät ahkerasti. Ne ovat kiinalaisille tyypillisiä hyviä ominaisuuksia. Nyrkkeily ei ole perinteinen kiinalainen laji, mutta kiinalaisen perusluonteemme ja hyvien ominaispiirteidemme ansiosta voimme kehittää nyrkkeilyä edelleen.
Zou Shiming on harrastanut wushu-kungfua, mutta Lin mukaan taistelulajien harrastaminen ei ole kovin yleistä nyrkkeilijöiden keskuudessa. Urheilijoiden taustat ovat erilaisia. Zoun tapauksessa kungfu-tausta oli sattumaa, koska hänen valmentajansa oli aiemmin kungfu-opettaja. Li kertoo, että jotkut nyrkkeilijöistä ovat aiemmin painineet, jotkut ovat harrastaneet taistelulajeja ja vaihtaneet sen sitten nyrkkeilyyn. Mitään selkeää kaavaa ei ole. Lin mielestä kaikesta urheilusta on apua nyrkkeilyssä.
Kiinalaisista valmennuskäytännöistä Li ei ainakaan paljasta mitään suuria salaisuuksia.
- Kaikilla valmentajilla on omat metodinsa riippuen nyrkkeilijän luonteesta. Kaikki eri metodit tähtäävät mahdollisimman hyviin tuloksiin ja nyrkkeilijän suorituskyvyn ja keskittymisen parantamiseen. Ennen matsia valmentaja puhuu otteluun valmistautuvan nyrkkeilijän kanssa ja valaa nyrkkeilijään itseluottamusta ja varmuutta. Musiikin kuuntelu ja keskustelu ovat hyviä tapoja rentouttaa nyrkkeilijä ja auttaa häntä keskittymään harjoitteluun.
Sarjavoitto ja seitsemän hopeaa
GeeBee-turnauksen pääsihteeri Timo Rannikko oli samaa mieltä Li Qing Shengin kanssa siitä, että pienimpien ottelijoiden ketteryys oli omaa luokkaansa, vaikka piti raskaampienkin kilpailusarjojen kiinalaisedustajia kelpo vastuksena. Rannikko ehti pariin otteeseen seurata kiinalaisten harjoituksia Olympiastadionilla ja vaikuttui turnausvieraiden vauhdista ja liikkuvuudesta.
- Kävin sillon stadionilla kaksi kertaa katsomassa harjoituksia. Olin kyllä yllättynyt, mutta heillähän on valmennustaitoa Kazakstanista, Venäjältä ja joka puolelta näitä valmentajia opettamassa heidän omia valmentajiaan. Rytmiikka oli aika kova ja nousujohteinen koko ajan. Rauhallisesti aloitettiin venytyksillä ja pienillä liikkeillä ja tempo nousi ja nousi koko ajan. Kyllä pidin siitä, siinä oli vauhtia ja meininkiä ja kurinalaisuutta.
Lyhyestä nyrkkeilyhistoriastaan huolimatta Kiina menestyi hyvin GeeBee-turnauksessa. Zou Shiming palkittiin turnauksen parhaana nyrkkeilijänä, ja yhden sarjavoiton lisäksi Kiinaan lähti Helsingistä seitsemän hopeamitalia. Millaista menestystä Timo Rannikko ennustaisi Kiinan nyrkkeilyjoukkueelle olympialaisissa GeeBee-turnauksen perusteella?
- Mitaleita tulee olemaan jokunen. Mutta tää tasohan on nyt niin valtava maailmanlaajuisesti. 2-3 varmaan mitaleille pääsee.
Suomalaisille Rannikko ei yhtä hyvää menestystä povaa.
- No suomalaisten menestys on siinä kiven alla. Kun täällä on sellaiset karsinnat ensinnäkin että maailmanmestaruuskisoissa täytyy menestyä ja sitten on erilaisia karsintoja. Kun Euroopassa on joka sarjaan määrätty kiintiö, niin siinä on jo kova homma. Eurooppahan on kovatasoisin nyrkkeilyssä kaikki maanosat huomioiden. Jos me sinne 1-2 nyrkkeilijää saadaan, niin voi olla tyytyväinen.
Kiinan olympiajoukkueen erotuomari Li Qing Sheng kertoi, että joukkue aikoi Helsingistä takaisin Kiinaan. Tarkoitus oli levätä hetki ja osallistua jälleen huhtikuun puolivälissä pidettäviin kansallisiin nyrkkeilykisoihin. Li oli erittäin ylpeä siitä, että Kiina saa ja pystyy järjestämään seuraavat olympialaiset.
- Me järjestämmekin parhaimmat ja menestyksekkäimmät kisat olympialaisten historiassa!, hän lupasi. Nyrkkeilyareenalla nähdään silloin myös naisia, koska naisten nyrkkeilyn pitäisi olla näytöslajina Beijingin olympialaisissa.

