Pīngpāng qiú - kiinalaisten kansallislaji
- Listen:
Tämä kiinalainen urheilujuttu ei alakaan sen kauempaa historiasta kuin Mao Zedongin aikakaudelta, 1900-luvun Kiinasta. Englannissa hieman aiemmin viktoriaanisen yläluokan huvitukseksi keksitty pöytätennis rantautui Aasiaan, ja siten myös Kiinaan viime vuosisadan alkupuolella.
Pöytätennistä pelattiin synnyinseuduillaan Britanniassa salonkikelpoisena, sisätiloihin sovitettuna tenniksen korvikkeena, jossa pelivälineiksi kelpasivat niin shampanjapullon korkit palloiksi kuin savukeaskit mailoiksi. Verkko saatiin aikaiseksi vaikkapa Shakespearen kootuista sievästi riviin asettelemalla. Samalla kun peli meni pois muodista Euroopassa, se kasvatti suosiotaan lähes käsittämättömiin mittasuhteisiin niin Japanissa, Koreassa kuin Kiinassakin. Aasiassa tämä harmiton huvitus sai jostain syystä ankaran kilpailuluonteen, ja muodostui 1960-luvulla kiinalaisten kansallispeliksi. Ehkä näin pääsi käymään siksi, että pelivälineet ovat helppoja valmistaa ja halpoja hankkia, ja pelipöydänkin voi kasata kohtuullisen pieneen tilaan tehtaan kanttiiniin tai sitten ulkotiloihin.
Se, miksi pöytätennistä Suomessakin usein kutsutaan pingikseksi, on kyllä ihan kiinalaisten syytä. Pelin nimi kun on kiinaksi pīng pāng qiú (乒乓球), ja johtuen varmaan kiinalaisten hegemonista tässä taitolajissa nimi on jäänyt elämään aika moneen kieleen. Virallisissa puitteissa, seuratoiminnassa ja kisoissa puhutaan toki pöytätenniksestä, mutta koulujen jumppasaleissa ja työmaiden taukotiloissa pelataan nyt ja vastakin pingistä, sitä “ping pang -palloa” siis.
Pingpong-diplomatiaa
Poliittisista ja historiallisista syistä johtuen Kiina katosi kokonaan pöytätenniksen maailmankartalta vuosiksi 1965 – 1971, kun elettiin kulttuurivallankumouksen hurjimpia vuosia. Maailmanpolitiikan näyttämöllä koettiin kuitenkin herkkiä hetkiä 1970-luvulla, kun Kiinan ja Yhdysvaltojen välille kehkeytyi ping-pong-diplomatian nimellä tunnettu episodi.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Kiina vuonna 1971 osallistui pitkän tauon jälkeen Japanissa pidettyihin pöytätenniksen maailmanmestaruuskisoihin, ja ojensi siellä yllättäen yhdysvaltalaisille pelaajille kutsun saapua ystävyyskäynnille Kiinaan. Huhtikuun 10. päivänä yhdeksän pelaajaa, neljä virkailijaa ja kaksi puolisoa astuivat juhlallisesti Hongkongin ja Manner-Kiinan välisen sillan yli. Kyseessä oli ensimmäinen amerikkalaisdelegaatio, joka vieraili Kiinassa sitten kansantasavallan perustamisen vuonna 1949. Samalla päättyi myös pitkä uutispimento, sillä pelaajien mukana maahan saapui viisi yhdysvaltalaista toimittajaa. Amerikkalaisyleisö seurasi seuraavien päivien ajan haltioituneena, kuinka sen oma joukkue hävisi pingisotteluita kiinalaisille, kävi Kiinan muurilla ja jutteli kiinalaisten opiskelijoiden ja työläisten kanssa.
Pääministeri Zhou Enlai hurmasi yhdysvaltalaiset vieraansa niin, että ensivisiitin seurauksena 20 vuotta kestänyt Yhdysvaltojen kauppasaarto Kiinaan purettiin. Ja kiinalaiset pingiksen pelaajat kutsuttiin vastavierailulle Amerikkaan.
Kiinalaishegemoniaa huipulla
Vuoden 1988 Soulin olympialaisissa pöytätennis otettiin mukaan kisojen lajivalikoimaan, ja tätä nykyään huipulla ovat melko suvereenisti kiinalaiset. Kiinassa lasketaan olevan noin 4 miljoonaa pöytätenniksen pelaajaa, ja jotain lajin tärkeydestä kiinalaisille kertoo varmaan sekin, että ruotsalaisen pöytätennistähden
Kiinalaisten oma "pingpang-supertähti" Wang Liqin edusti Kiinan maajoukkueessa jo 15-vuotiaana, ja on ehtinyt voittaa kolme miesten maailmanmestaruutta peräkkäin. Hän kisailee yleensä kultamitaleista lempivastustajansa, niin ikään kiinalaisen Ma Linin kanssa.
