Uimisen pitkät perinteet Kiinassa

Uimisen pitkät perinteet Kiinassa

Puhemies Maon uimasuorituksia jaksetaan Kiinassa yhä muistella
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Kiinassa uimista tarkoittava sana esiintyy jo varhaisimmassa runokokoelmassa ”Laulujen kirja”, jonka vanhimmat säkeet on kirjoitettu 1000-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Myös ennen Qin-kautta (ennen 221 eaa) ilmestyneissä kirjoissa kuvaillaan vastavirtaan kauhovia uimasankareita, ja Taistelevien valtioiden ajalta (475-221 eaa) peräisin olevissa pronssiesineissä on kuvattuna kilpauimareita laineilla. Kuuluisimpiin historiallisiin uimakuvauksiin kuuluu myös pohjoisen Wei-dynastian (386-534) aikaisissa Dunhuangin luolamaalauksissa esiintyvät iloisesti uiskentelevat neidot.

Kiinalaisittain tunnettuja uimatapahtumia on jo vuosisatojen ajan ollut Zhejiangin maakunnassa, Qiantang-joella joka vuosi kahdeksannen kuukauden kahdeksantena päivänä käytävä mittelö ”vuoroveden leikki”. Tuona ajankohtana vuorovesi joella vyöryy korkeimmillaan, ja kisan kuluessa nuorukaiset joko sukeltelevat päin aaltoja kannatellen värikkäitä lippuja, tai keikkuvat laineilla pienissä veneissään.

Vesileikeistä puhuttaessa pitää kiinalaisten kohdalla tietysti myös mainita lohikäärmevenekilpailut, joita harrastetaan duanwu-juhlan aikaan viidennen kuun viidentenä päivänä, eli suunnilleen kesäpäivänseisauksen aikaan. Lohikäärme myyttisenä otuksena liittyy muutenkin vesielementtiin, sillä sitä pidetään sateen, ja siten myös hedelmällisyyden tuojana. Lohikäärmeveneillä kisaillaan etenkin Kiinan eteläosissa, ja näissä koristeellisissa, kapeissa ja pitkissä veneissä saattaa olla viisikymmentäkin soutajaa ja mahtavat rummut tahtia lyömässä. Kilpailuissa on suuren kansanjuhlan tuntua.

Kiinalaisuimarit huipulla

[img_assist|nid=60350|title=Wu Mingxia ja Guo Jingjing hätyyttelevät myös olympiamitaleja Beijingissä|desc=CNS|link=popup|align=right|width=1480|height=118] Nykyisin kiinalaisuimarit hätyyttelevät maailman kärkeä niin ratauinnissa kuin uimahypyissäkin. Edellisissä Aasian kisoissa Dohassa Kiina voitti pitkästä aikaa myös vesipalloilun mestaruuden. Maaliskuussa Melbournessa pidetyissä uinnin maailmanmestaruuskisoissa kiinattaret Wu Mingxia ja Guo Jingjing nousivat kultamitaleille uimahyppyjen parikilpailussa kolmen metrin ponnahduslaudalta, ja samoin tekivät miesten puolella Lin Yue ja Huo Liang. Guo Jingjing on myös ainoana uimahyppääjänä voittanut neljä kertaa peräkkäin ponnahduslaudan maailmanmestaruuden. Kiinalaiset naiset ovat huipulla myös suomalaisille vähän vieraammassa uintilajissa, nimittäin taitouinnissa. Kyseessä on aiemmin vesibaletin nimellä tunnettu laji, jossa viehättävät kaksostytöt Jiang Tingting ja Jiang Wenwen näyttivät taitonsa Melbournen maailmanmestaruuskisoissa, ja ovat vahvoja mitaliehdokkaita myös Beijingin olypiakisoissa.

Kun puhemies ylittää joen

Kiinalaisesta uintikulttuurista puhuttaessa ei juttua voi lopettaa mainitsematta yhtä lähihistorian kuuluisimmista uintisuorituksista. Vuoden 1966 heinäkuussa 73-vuotias puhemies Mao suoritti myyttisen uintimatkansa halki Jangtse-joen. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin vanhenevan johtajan näytösluontoinen voimanponnistus, ja virallisen kertoman mukaan Mao kauhoi 30 lin, eli noin 15 kilometrin matkan reilussa tunnissa. Tätä aikansa legendaarista urheilusuoritusta kerrataan edelleen Jangtse jokea pitkin seilaaville laivamatkustajille osana Kiinan ”pitkän joen”, Chang Jiangin historiaa.

[img_assist|nid=60352|title=Naisten joukkue osallistuu iloisesti Harbinin talviuintitapahtumaan|desc=CNS|link=popup|align=right|width=1480|height=110]
Niille, jotka mielivät haastaa puhemiehen uintisuorituksen, tarjoutuu tilaisuus vuosittain järjestettävässä Jangtse-joen yliuinnissa. Kisa on käyty vuodesta 1956 lähtien, ja nykyisin se on jo mittava kansainvälinen uimakilpailu.

Myös talviuinnin ystävät löytävät Kiinasta seuraa. Kylmään kylpyyn voi pulahtaa niin hyytävään Beijingin Houhai-järveen kuin huomattavan monta astetta viileämpään syleilyyn vaikkapa Kiinan jääkaupunkina tunnetussa Harbinissa.

Jiang Wenwen ja Jiang Tingting ovat taitouinnin huippuja
Jiang Wenwen ja Jiang Tingting ovat taitouinnin huippuja (Lähde: CNS)
Beijingin Houhai-järvessä riittää uimareita talvellakin
Beijingin Houhai-järvessä riittää uimareita talvellakin (Lähde: CNS)