Yang'ge on sadonkorjuutanssi kaupunkilaiseen makuun

Ajatus tanssivista kiinalaisneidoista herättää toinen toistaan sulokkaampia mielikuvia. Perinteistä, ja sanan varsinaisessa merkityksessä kansanomaista yang'ge tanssahtelua katsellessa nuo sulokkaat mielikuvat karisevat melko varmasti. Yang'ge on Kiinassa pitänyt pintansa kaiken maailman pilatesten ja spinningien uhallakin, ja kerää liikunnan ja iloisen yhdessäolon merkeissä puistoihin ja pihoille sankoin joukoin yleensä keski-iän paremmalle puolen ehtineitä naisia, ja todennäköisesti edellä mainittujen aviomiehistä koostuvan rumpu- ja symbaaliorkesterin. Yang'ge on täyttä täti-energiaa parhaimmillaan.

Yang'ge tanssin historia ulottuu noin tuhannen vuoden taakse Tang-dynastian aikaan. Tanssi on alun perin ollut osa sadonkorjuun juhlallisuuksia, ja sen nimi yāng'gē (秧歌) tarkoittaakin käännettynä “riisintaimien laulua”. Yang'ge on oikeastaan enemmän kuin vain tanssia, sillä siihen on sekoittunut myös laulu- ja oopperataiteen ja draaman aineksia. Se on ollut erityisen suosittua Kiinan pohjois- ja keskiosissa, ja edustanut perinteisesti nimenomaan maaseudun kansankulttuuria. Tanssiin kuuluu värikäs vaatetus, reipas teatterimeikki ja mahdollisesti pitkät vyötärölle sidotut silkkinauhat, joita heilutellaan rytmikkäästi tanssin tahtiin. Myös viuhka- ja päivävarjomuunnelmia on olemassa.

[img_assist|nid=60678|title=Mukana on myös ooppera- ja teatteritaiteen elementtejä|desc=CNS|link=popup|align=right|width=1480|height=112] Perinteikäs yang'ge tanssi sai aivan uutta merkitystä, kun Kiinan sisällissodan ja Japanilaisvastaisen sodan vuosina kommunistien tukikohdassa Yan'anissa keksittiin valjastaa perinteinen tanssi hyvän sanoman välineeksi. Kansanomaisen tanssidraaman keinoin kerrottu suuri sosialistinen ja isänmaallinen sanoma meni perille yksinkertaisimmallekin talonpojalle. Tältä pohjalta yang'ge tuli vähitellen osaksi myös kaupunkilaisten kulttuurielämää, ja jotain outoa voimaa siinä täytyy olla, koska se edelleen on niin suosittua.

Beijingissä käydään aika ajoin kiihkeää keskustelua yang'ge tanssin tiimoilta. Moni modernimpi ihminen on sitä mieltä, ettei moinen maalaisten huvitus todellakaan sovi kosmopoliitin pääkaupungin imagoon. Joidenkin sietokyky taas ylittyy naapurustosta kaikuvan yang'ge tanssia säestävän korviahuumaavan rummutuksen vuoksi. Mutta ne, jotka ovat taiteelleen omistautuneita, eivät hienostelijoiden kritiikistä piittaa. Yhä edelleen kymmenet tuhannet tädit kautta Kiinan kokoontuvat vääntelehtimään yang'gen tahdissa. Kuvaavaa todella on se, että verbi, jota tämän liikunnan yhteydessä käytetään on niŭ (扭). Se merkitsee kirjaimellisesti “kääntymistä” ja “vääntämistä” – niŭ yāng'gē tarkoittaa siten “vääntää yang'ge tanssia”.

Yang'gen askelkuviot ovat melko yksinkertaisia. Siinä otetaan pari sivuaskelta ja yksi ristiaskel eteen. Näin päästään etenemään jonomuodostelmassa hitaasti mutta näyttävästi. Yang'ge tanssijat liikkuvat yksinkertaisimmillaan jonossa ison ympyrän kehää, tanssitermillä ilmaistuna tàiyáng quān, eli “auringon kehrä”-muodostelmassa. Edistyneimmille yang'ge tanssiryhmille on olemassa vaativampia kuviota, [img_assist|nid=60681|title=Esiintyminen on melkein yhtä mukavaa kuin tanssiminen|desc=CNS|link=popup|align=right|width=1480|height=112] kuten “lohikäärme kiertää häntäänsä”, lóng bǎi wěi, pentagrammia muistuttava “viisi mannerta”, wǔ dà zhōu, tai mystisiä ulottuvuuksia saava míhún zhèn, “hengenviettely”-muodostelma. Osa yang'ge tanssin vetovoimaa on varmasti siinä, että se antaa naisille luvan laittaa joukolla menoksi, ja päälle päätteeksi ronskisti huulipunaa, poskipunaa ja kulmaväriä. Yang'ge on naisten teatteria ihan vaan näytelmän itsensä vuoksi - siitä on hienostelu kaukana, mutta elämänilo sitäkin konkreettisemmin läsnä.