Kuuma linja Kiinaan - Urheilun uudet tuulet

Kuuma linja Kiinaan - Urheilun uudet tuulet

Kiinalainen koripallo kasvaa Yao Mingin innoittamana.
Jaa artikkeli:
  • Listen:

Kiinalaiset tunnetaan etevinä pöytätenniksen pelaajina, mutta myös urheilussa puhaltavat Kiinassa uudet tuulet. Perinteisesti suosittujen lajien rinnalle ovat nousseet jalkapallo, koripallo ja yleisurheilu, kertoo Beijingin kirjeenvaihtajamme Thomas Rippe.

- Berliinissä pidettyjä yleisurheilun MM-kisoja seurattiin Kiinassakin tarkkaan. Kiinalaiset seuraavat maanmiestensä pärjäämistä, varsinkin lajeissa, joissa Kiina ei ole aiemmin ollut vahvoilla. Kiinassa on totuttu menestykseen voimistelun ja uimahyppyjen kaltaisissa lajeissa, joista osataan jo odottaa mitaleita. Yleisurheilussa näin ei ole ollut, ja siksi pienikin menestys innostaa kiinalaisia.

Urheilijoiden menestyminen merkitsee paljon Kiinalle, joka Thomasin mielestä hakee edelleen paikkaansa nykymaailmassa. Kiinalaiset etsivät asioita, joista voivat olla ylpeitä. Siksi hän arvelee useimpien kiinalaisten hyväksyvän maansa kovan urheiluvalmennusjärjestelmän.

- Yksi syy uimahyppääjien menestykseen on se, että lahjakkaat lapset siirretään tavallisesta koulusta erityiskouluun, jossa heistä seulotaan parhaat esiin. Sitä ajattelee väkisinkin, mitä heille tapahtuu, kun he omistautuvat urheilulle. Kaikki eivät voi päästä huipulle. Jotkut huomaavat 20-25-vuotiaana, etteivät ole tarpeeksi hyviä olympiajoukkueeseen mutta eivät ole tehneet muuta kuin urheilleet.

Jos urheilussa aikoo kansainväliselle tasolle, siihen on toki panostettava täysillä. Thomas arvelee kuitenkin, että Kiinassa urheilijoiden on vaikeampi löytää muita mahdollisuuksia urheilusta luovuttuaan. Tilanne on samankaltainen Kiinan taloudessa muutenkin – mahdollisuuksia ei ole yhtä paljon kuin länsimaissa.

Olympialaisten jäljiltä Beijingissä on enemmän liikuntapaikkoja. Kuvassa Vesikuutio.
Olympialaisten jäljiltä Beijingissä on enemmän liikuntapaikkoja. Kuvassa Vesikuutio. (Lähde: Other)
- Ollessani Kiinassa ensi kertaa vuonna 1995 tunsin kiinalaisen tytön, joka pelasi lentopallojoukkueessa - ei maajoukkueessa mutta korkealla tasolla kuitenkin. Jossain vaiheessa hän paloi ikään kuin loppuun lentopalloon. Hän oli silti iloinen siitä, että oli voinut pelata lentopalloa, koska oli päässyt sen myötä matkustamaan ja opiskelemaan yliopistoon, jonne ei ehkä muuten olisi päässyt. Länsimaalaisena tilannetta katsoo helposti siten, että “kauheaa mitä he tekevät noille lapsille antamatta heidän itse päättää asiasta”. Monesti näillä lapsilla ei ole muita mahdollisuuksia..

Kansainväliset urheilutähdet tunnetaan Kiinassakin

Uimahyppääjät ja pöytätenniksen pelaajat ovat edelleen Kiinan tunnetuimpia urheilutähtiä. Kotimainen urheilu ei silti kiinnosta kiinalaisia penkkiurheilijoita, jotka seuraavat mieluummin Yhdysvaltain ja Euroopan palloilusarjoja.

- Kiinassa seurataan varsin tiiviisti jalkapalloa, amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa. Kiinalaisilla on toki kotimainen jalkapalloliigansa, mutta Euroopan liigojen ottelut kiinnostavat urheilua seuraavaa kansanosaa enemmän. Kiinan jalkapallomaajoukkue ei ole saavuttanut kaksista menestystä, mutta jalkapallolla riittää katsojia Kiinassa.

Kiinassa on yllättävän paljon koripallokenttiä.

- Thomas Rippe

Yhä useammat kiinalaiset seuraavat koripalloa ja pelaavat sitä itsekin.

- Jos ajatellaan lajeja, joita kiinalaiset itse harrastavat, niin pöytätennis ja sulkapallo ovat tietysti valtavan suosittuja. Kiinassa on myös yllättävän paljon koripallokenttiä, ja luulen, että Yao Mingin ja muiden kiinalaisten pelaajien menestys NBA:ssa on kasvattunut koripallon suosiota täällä. Kaupungilla näkee paljon ihmisiä pelaamassa koripalloa.

Thomasin mukaan samat urheilutähdet, jotka tunnetaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa, tunnetaan myös Kiinassa. Kioskeissa myytävien urheilulehtien kansissa esiintyy Kobe Bryantin ja Lebron Jamesin kaltaisia koripallotähtiä.

- Kiinalaisten lehtien tai uutissivustojen urheiluosastot käsittelevät lähes yksinomaan urheilua maailmalla - lähinnä eurooppalaista jalkapalloa ja Yhdysvaltain koripalloa. Jos joku kiinalainen urheilija menestyy kansainvälisesti, niin siitä toki kerrotaan uutisissa. Hyvin harvoin sen sijaan näkee uutisia Kiinan kansallisista sarjoista. Tiedän, että Kiinassa on on kotimainen jalkapalloliiga, mutta sen otteluista ei kerrota tv:ssä tai lehdissä.

Lisää puistoja Beijingiin!

Kotimaassa pidetyt olympialaiset ovat luonnollisesti lisänneet kiinalaisten liikuntaharrastusta ja myös tietoa liikunnan eduista. Thomas pitää kisojen suurimpana vaikutuksena sitä, että kaupungissa on nyt enemmän liikuntapaikkoja kuin aiemmin. Esimerkiksi Vesikuutiossa nimetyssä uimastadionissa uiminen ei maksa juuri sen enempää kuin muissa uimahalleissa.

- Urheilun harrastaminen yhteisössä ja organisoidussa ympäristössä on Kiinassa kuitenkin uusi asia. Urheiluseurat ja eri tasoiset kilpasarjat ovat länsimaissa arkipäivää, mutta Kiinassa ne ovat vielä alkutekijöissään. Beijingin olympialaisten jälkeen seuratoiminta on kasvanut, ja julkista tukea kilpailutoiminnan järjestämiseen on lisätty.

Kerrostalojen pihoilta löytyy Beijingissä usein kuntoilulaitteita.
Kerrostalojen pihoilta löytyy Beijingissä usein kuntoilulaitteita. (Lähde: Radio86)
Liikuntapaikoille onkin kysyntää, kun kiinalaiset vaurastuvat ja heidän vapaa-aikansa lisääntyy. Varsinkin vapaamuotoiseen ulkona liikkumiseen kaivattaisiin kipeästi lisää paikkoja.

- Mielestäni Beijingissä ei vieläkään ole tarpeeksi viheralueita. Julkisia tiloja kyllä löytyy, mutta useimmat niistä ovat aukioita, jotka sopivat paremmin sotilasparaatien järjestämiseen kuin urheiluun. Tiananmenin aukiolle ei mennä urheilemaan. Kaipaan puistoja...minulla on ollut onni asua Yhdysvalloissa kaupungeissa, joissa on paljon viheralueita. Luulen, että kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin Beijingin puistotilanne paranee.

Thomas uskoo kuitenkin, että kaupunkisuunnittelun suuntana Kiinassakin on viheralueiden lisääminen. Isoille paraatiaukioille olisi enemmän käyttöä, jos ne jaettaisiin osiin ja muutettaisiin viheralueiksi. Se olisi tärkeää varsinkin lasten ja nuorten liikkumisen kannalta.

- Panostus nuorten liikkumiseen ei ole Kiinassa yhtä suurta kuin Yhdysvalloissa tai Euroopassa. Mielestäni tilanpuute vaikuttaa tässä eniten. Täällä on vaikea löytää laajaa avointa paikkaa, jonne voi mennä pelaamaan jalkapalloa tai muita pelejä.

Tilanpuutteen vuoksi Kiinassa voi kaduilla nähdä kaikenlaista harrastustoimintaa. Valtaosa beijingiläisistä on muuttanut perinteisistä hutongeista kerrostaloihin, mutta vanhasta elämäntyylistä ei olla kokonaan luovuttu. Ihmiset tulevat edelleen iltaisin ulos kaduille.

- Kotikadullani järjestetään tiettyinä iltoina paritansseja jalkakäytävällä! Joku tuo pienen soittimen mukanaan ja sitten parikymmentä paria - pääsosin vanhempia ihmisiä - valssaa keskellä jalkakäytävää. Se on mielestäni hienoa ja hauskaa seurattavaa.

Aamuvoimistelua yhdessä

Lahjakkaat nuoret otetaan Kiinassa valmennusjärjestelmään jo varhain.
Lahjakkaat nuoret otetaan Kiinassa valmennusjärjestelmään jo varhain. (Lähde: Radio86)
Liikunnan terveyseduista on Kiinassa tiedetty kautta aikojen. Työnantajat eivät jakele työntekijöilleen liikuntakuponkeja, mutta liikkumista on ajateltu muilla tavoin.

- Useimmilla on työpaikoilla on tila, jossa työntekijät voivat halutessaan kuntoilla. Näin on varsinkin yksityisissä yrityksissä. Julkisen hallinnon työpaikoilla taas järjestetään monesti pakollinen aamuvoimistelu, johon kaikkien työntekijöiden on osallistuttava.

Thomasin työpaikkaa vastapäätä Beijingissä on kaupungin rakennus, jossa työntekijät voimistelevat joka aamu kahdeksan aikoihin. Tapahtuma on mielenkiintoista seurattavaa, sanoo Thomas ja nauraa, että jos pakollista aamuvoimistelu yrittäisi Yhdysvalloissa, se ei menisi ikinä läpi.

- Työntekijät voimistelevat aamuisin isänmaallisen musiikin tahdissa. Innokkaimmat ovat joukon edessä täysillä mukana ja taakse jättäytyvät vain heiluttavat hiukan käsiään.