100 päivää Beijingin olympialaisiin
Kiinassa järjestetään useita tapahtumia tänään keskiviikkona, kun elokuun olympialaisiin on jäljellä 100 päivää. Tuhannet ihmiset osallistuivat jo aamulla järjestettyyn leikkimieliseen minimaratoniin, jonka reitti kiersi olympiastadionia ja olympiapuistoa. Myöhemmin päivällä esitellään myös olympialaisten tunnussävel.
Aikaisemmista olympialaisista poiketen Beijingin olympialaisten järjestelyt ovat pysyneet hyvin aikataulussa. Osa kisapaikoista ja muista olympialaisiin tähtäävistä rakennustöistä on valmistunut jopa etuajassa. Olympialaisiin tähtäävä massiivinen rakennuskampanja alkoi joulukuussa 2003.
Kisajärjestäjät ovat keskittyneet myös liikenteen helpottamiseen ja ilmanlaadun parantamiseen Beijingissä. Beijingin kaupunki on käyttänyt yli 25 miljardia euroa infrastruktuurin parannuksiin, joihin kuuluuvat muun muassa lentokentän uusi terminaali ja metroyhteyksien parannukset. Ilmanlaatua on parannettu rajoittamalla autoilua pääkaupungissa ja tiukentamalla ajoneuvojen päästömääräyksiä. Beijingin alueen tehtaat aiotaan myös sulkea olympialaisten ajaksi.
Kansainvälisen olympiakomitean tiedotteen mukaan Beijingin olympialaisten järjestelykomitea "on todella panostanut hienojen kisojen järjestämiseksi urheilijoille".
- Joitakin pieniä yksityiskohtia pitää vielä hioa, mutta valmistauminen on todella erinomaisella tasolla. Olen luottavainen siihen, että kisoista tulee suuri menestys, KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge sanoi Bloombergin mukaan.
Keskiviikkona Kiinan maaperälle saapuu myös olympiatuli, jonka kierros maailmalla ei ole sujunut kisajärjestäjien toiveiden mukaisesti. Soihtukulkuetta seuranneet protestit Tiibetin puolesta ovat vieneet huomion lähestyviltä olympiakisoilta.
Olympiasoihtu saapuu aluksi Hongkongiin, jossa järjestetään varsinainen soihtukulkue perjantaina. Kiina on kiristänyt turvatoimia, koska maailmalla soihtukulkuetta häirinneiden protestien ei haluta toistuvan kisojen kotimaassa. Viisumimääräysten tiukentamisella on myös pyritty estämään ulkomaisten ihmisoikeusaktivistien mielenilmaukset Hongkongissa.
Beijingin olympialaiset järjetetään 8.-24. elokuuta.
