Äidinmaidonkorvikkeen pelätään nostavan hormonitasoja

Äidinmaidonkorvikkeen pelätään nostavan hormonitasoja

Jaa artikkeli:

Keski-Kiinassa on syntynyt pelko, että maitojauheen hormonit ovat aiheuttaneet tyttövauvoille ennenaikaisen rintojen kehityksen, uutisoi AFP. Tapaus tuo vanhempien mieleen muistot vuoden 2008 maitojauhe-skandaalista, jolloin jauheeseen oli lisätty melamiinia proteiini pitoisuuksien kohottamiseksi.

Lääketieteelliset testit osoittavat, että hormonitasot kolmella tytöllä, joiden ikäjakauma on 15 kuukaudesta neljään vuotta, ylittivät aikuisen naisen hormitason, kertoi AFP. Kaikki lapset olivat nauttineet samaa äidinmaidonkorviketta. CRI kertoi, että kolme tapausta ilmenivät Wuhanin kaupungissa Hubein provinssissa, ja kaikissa tapauksissa vauvat olivat syöneet Synutra-nimistä korviketta.

-Käsitys siitä, että äidinmaidonkorvike olisi ainoa syy ennenaikaiseen kehitykseen ei ole järkeen käypää eikä tieteellisesti osoitettua, sanottiin korviketta valmistavasta yrityksestä. Yhtiön tiedotteen mukaan tuotteeseen ei ole lisätty keinotekoisia hormoneita tai muitakaan laittomia aineita valmistusprosessin aikana. Kunnantasolta tai provinssin viranomaisilta ei CRI:n mukaan ole saatu kommenttia asiaan. Viranomaisilta ei myöskään ole tullut ohjeita tutkia tuotteita tai vetää niitä pois markkinoilta.

AFP uutisoi, että paikalliset ruoanturvallisuudesta vastaavat viranomaiset kieltäytyivät vanhempien pyynnöistä tutkia Synutra-korviketta vedoten sääntöön, jonka mukaan tutkimuksia ei aloiteta kuluttajien pyynnöstä.

Lähde:
CRI, AFP