Asuntojen hinnat ajavat kaupunkilaisia pois kaupungeista
Kohonneet asuntojen hinnat ovat saaneet suurkaupunkien asukkaat harkitsemaan muuttoa pois kaupungista, kertoo China Daily. Uuden nettikyselyn mukaan yli puolet toimistotyöntekijöistä suuntaavat katseensa pois Kiinan suosituimmista kaupungeista.
China Dailyn mukaan Beijing, Shanghai, Guangzhou ja Shenzhen ovat pitkään olleet ensisijaisia muuttokohteita Kiinan nuorisolle, mutta uusimman nettikyselyn mukaan tilanteeseen on nyt tullut muutos. Kyselystä kävi ilmi, että ihmiset olivat halukkaita muuttamaan seuraavan parin vuoden aikana. Yli 55 prosenttia vastaajista olivat valmiita jättämään suurkaupungit. Pääsyynä muuttohalukkuuteen olivat kohonneet hinnat asuntomarkkinoilla sekä kasvanut stressi.
Sen sijaan, että ihmiset asuisivat isoissa kaupungeissa, he haluaisivat muuttaa pienempiin kaupunkeihin, kuten Hangzhouhun, Qingdaoon ja Xiameniin. Kyselyyn vastanneet uskovat kaupunkien tarjoavan heille enemmän myös henkilökohtaisen elämän saralla.
Kiinteistöjen hintojen odotetaan tasaantuvan vuoden 2010 aikana. Myytyjen asuntojen määrän odotetaan myös laskevan tämän vuoden aikana, uutisoi China Daily.
