Disney-puiston rakentaminen Shanghaihin varmistui

Disney-puiston rakentaminen Shanghaihin varmistui

Shanghaihin rakennettava taikamaailma ei kuitenkaan ole satumaa puiston tieltä pois muuttaville paikallisille.
Jaa artikkeli:

Kiinan talouden suunnittelusta vastaava elin on antanut vihoviimeisen hyväksyntänsä Shanghaihin rakennettavalle Disney-puistolle. Kansallinen kehitys- ja reformikomissio ilmoitti tänään, että pitkään odotettu teemapuisto rakennetaan suunnitelmien mukaan Shanghain Pudongin alueelle Chuanshan kylään. Puiston arvioidaan olevan valmis vuonna 2014. Shanghain Disney-puistosta tulee Kiinan toinen ja koko Aasiassa kolmas. Hongkongin Disneyland avattiin vuonna 2005.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun viranomaiset ovat virallisesti myöntäneet puiston tulevan Chuanshaan, vaikka uutismediat ovat jo aiemmin kertoneet asiasta, China.org kirjoittaa. Chuanshan alueen kiinteistöjen hinnat ovat kohonneet jo noin 12 000 juaniin (1200 euroon) neliöltä kolmen vuoden takaisesta 3000 juanin (noin 300 euron) neliöhinnasta.

AP:n mukaan Shanghain Disney-puisto rakennetaan alustavasti 116 hehtaarin alueelle ja siitä tulee todennäköisesti yksi maailman pienimmistä Disney-puistoista. Myös 126 hehtaarin Hongkongin Disneyland on lähes puolet pienempi kuin Amerikan Disney-puistot. Shanghain kaupunki ei ole vielä julkistanut kaikkia yksityiskohtia tulevasta puistosta, mutta puiston oletetaan avautuvan vaiheittain ja mahdollisesti laajentuvan vielä myöhemmin kuten Hongkongin Disneyland.

Alueen asukkaat kärsivät

China.orgin haastatteleman professorin mukaan useat liikemiehet ovat olleet kiinnostuneita projektista ja yrittävät saada siitä irti kaiken mahdollisen rahallisen hyödyn. Alueella asuvat kyläläiset tulevat kuitenkin hyötymään projektista vähiten ja he joutuvatkin muuttamaan pois puiston tieltä. AP:n mukaan moni Chuanshan asukkaista on jo siirretty pois kauan aikaa sitten.

China.orgin mukaan paikalliset maanviljelijät saavat todennäköisesti niin pienen korvauksen menettämistään maista, etteivät he pysty ostamaan uusia asuntoja Shanghain kalliilta kiinteistömarkkinoilta. Hallituksen onkin toivottu rakentavan uusia edullisia asuntoja ainakin 4000 asukkaalle ja myös alueen eläkeläiset ovat vaatineet korotuksia eläkkeisiinsä.

Kiinalainen High School Musical

Disney ilmoitti sunnuntaina myös toisesta aluevaltauksesta. Yhtiö on nimittäin saanut luvan tuottaa kiinalaisen version hittielokuvastaan High School musical yhdessä kiinalaisyhtiöiden Shanghai Media groupin ja Huayi Brother Median kanssa. Näin elokuvaa ei myöskään lasketa mukaan Kiinan vuosittaiseen 20 ulkomaisen elokuvan kiintiöön.

Elokuva on Disneyn kolmas yhteistuotanto Kiinassa, ja se kuvataan yhtiön mukaan Shanghain alueella. Elokuvan on määrä tulla teattereihin jo ensi kesänä. Disneyn ohjaajavalinta on kuitenkin melko epätavallinen; tulevan elokuvan ohjaa nimittäin Chen Shizheng, joka tunnetaan paremmin teatteriohjaajana. Chen on muun muassa ohjannut 19 tuntia kestäneen produktion klassista kiinalaista oopperaa.

Disney on pikku hiljaa laajentanut toimintaansa manner-Kiinassa Hongkongin Disneylandin avaamisen jälkeen. Disneyllä on nyt toimistoja Shanghain lisäksi myös Beijingissä ja Guangzhoussa.

Lähde:
AP, China.org