EU suututti Kiinan Asem-kokouksen kynnyksellä
Kiina sanoi torstaina vastustavansa jyrkästi Euroopan Unionin päätöstä antaa ihmisoikeuspalkinto kiinalaiselle toisinajattelija Hu Jialle. Palkinto myönnettiin Beijingissä tänään alkavan Asem-kokouksen kynnyksellä.
Euroopan Unionin parlamentti ilmoitti torstaina antavansa kiinalaiselle toisinajattelija Hu Jialle Saharov-ihmisoikeuspalkinnon. Samalla parlamentti uhmasi Kiinan varoituksia, joiden mukaan palkinnon antaminen Hulle loukkaisi kiinalaisia ja heikentäisi EU:n ja Kiinan välisiä suhteita.
Parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering kuvasi Huta "yhdeksi ihmisoikeuksien todellisista puolustajista Kiinassa". Hu on 36-vuotias ympäristö- ja aids-aktivisti, jonka Kiina tuomitsi keväällä kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen kumouksellisesta toiminnasta. Pötteringin mukaan Euroopan Unionin parlamentti tukee kaikkia, jotka puolustavat ihmisoikeuksia Kiinassa.
Kiina tuomitsi palkinnon myöntämisen Hulle tuoreeltaan.
- Olemme erittäin tyytymättömiä ja vastustamme jyrkästi Hun palkitsemista, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Qin Gang sanoi torstai-iltana julkaistussa tiedotteessa.
Hu Jian palkitsemisesta ilmoitettiin samaan aikaan, kun Euroopan ja Aasian maiden johtajat ovat kokoontuneet Beijingissä perjantaina alkavaan Asem-kokoukseen. 43 Asem-maan odotetaan sopivan tiiviimmästä yhteistyöstä kansainvälisen rahoituskriisin vaikutusten hillitsemiseksi.
Euroopan maat odottavat Aasian mailta tukea rahoituskriisissa. Euroopan Unionin komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso vetosi torstaina erityisesti Kiinaan, Intiaan ja Japaniin.
- Toivon todella, että Kiina auttaa rahoituskriisin ratkaisussa. Tämä on Kiinalle hieno mahdollisuus osoittaa vastuullisuutta, Barroso sanoi torstaina Beijingissä.
Euroopan hallitukset ovat pitkälti yhteistoimin auttaneet pankkeja ja rahamarkkinoita pörssiromahduksen jäljiltä. Myös Aasiassa on alennettu korkoja ja taattu pankkitalletuksia, mutta alueen hallitukset eivät ole vielä ryhtyneet koordinoituun toimintaa.
- Nyt käsillä oleva kokous ei voisi tulla parempaan aikaan. Meidän on kohdattava haasteita, jotka eivät kunnioita valtioiden rajoja, Barroso sanoi.
Barroso tapaa kokouksen yhteydessä Kiinan presidentti Hu Jintaon ja pääministeri Wen Jiabaon. Barroso lupasi ottaa tapaamisissa esille myös ihmisoikeudet.
Asem-kokous järjestetään seitsemättä kertaa. Suomesta kokoukseen osallistuu presidentti Tarja Halonen, joka torstaina jo tapasi Hu Jintaon.

