Eurooppalaisen hiilijalanjälki kasvaa Kiinasta tuoduista tuotteista
Eurooppalaisen hiilijalanjälkeen pitäisi lisätä 4 hiilidioksiditonnia, jotka aiheutuvat tuontituotteiden valmistuksesta, kertoo suomalainen CO2-raportti. Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vastuussa suuremmasta osasta päästöistä kuin on tähän mennessä luultu, ja myös suuri osa Kiinan päästöistä johtuu länsimaalaisten käyttämien tuotteiden valmistuksesta. Asiasta kerrottiin ensiksi New Scientist -lehdessä.
Kaliforniassa sijaitsevan Carnegie Institution for Science -tutkimuslaitoksen tulosten mukaan lähes neljännes maailman CO2-päästöistä aiheutuu sellaisten tuotteiden valmistamisesta, joita ei kuluteta valmistusmaassa, New Scientist kirjoittaa. Useimmat näistä tuotteista valmistetaan Kiinassa ja muissa suhteellisen köyhissä maissa, ja ne kulutetaan rikkaissa maissa. Näin ollen Kiinan esittämät argumentit rikkaiden maiden suuremmasta vastuusta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ovat ainakin monelta osin perusteltuja.
Tutkimuksen tulosten perusteella Yhdysvallat tuottaa edelleen eniten CO2-päästöjä. -Kiina ohitti Yhdysvaltojen päästöt vuonna 2006, kun tarkastellaan maantieteellisiä alueita. Mutta kun päästöjä katsotaan kulutusnäkökulmasta, on Yhdysvallat edelleen suurin päästäjä, summaa New Scientistissa julkaistun artikkelin kirjoittaja Ken Caldeira. Kun kaikki tuonti ja vienti otetaan huomioon, ovat Yhdysvaltojen kulutusperusteiset päästöt noin 10 prosenttia suuremmat kuin sen maantieteellisen alueen päästöt. Kiinassa taas kulutusperusteiset päästöt ovat viidenneksen pienemmät kuin maantieteellisen alueen päästöt.
