Go-tapahtuma huipentui sunnuntaina

Go-tapahtuma huipentui sunnuntaina

Voittaja Ilya Shikshin oli todella onnellinen voitostaan johon ei uskonut ennen viimeistä pelipäivää.
Jaa artikkeli:

Euroopan Go-turnaus päättyi sunnuntaina, kun pelaajat ja järjestäjät ryhtyivät pakkaamaan pelilautojaan ja nappuloitaan kahden viikon rupeaman jälkeen. Ensimmäiset sijat menivät Etelä-Koreaan ja Venäjälle, kerrottiin turnauksen kotisivuilla. Tapahtuman järjesti Suomen Go-liitto ja järjestelyistä vastasivat vapaaehtoisjoukot, joiden tukena olivat Tampereen kaupunki sekä sponsoreita.

Euroopan Go-yhdistyksen järjestämä 54. vuosittainen turnaus alkoi Tampereella 24. heinäkuuta helteisessä säässä. Avajaisseremoniaa seuranneena päivinä turnauksen aloittivat lähes 600 pelaajaa. Muinainen Go-lautapeli tunnetaan myös nimellä Weiqi. Go on kahden pelaajan lautapeli, jonka juuret juontavat yli 2500 vuoden takaiseen Kiinaan.

Pikapelien turnauksen voittajaksi kohosi eteläkorealainen Kim JungHyeop ja toinen sija meni myös Etelä-Koreaan Kim Chaelimille. Järjestäjämaa Suomi ei kuitenkaan jäänyt nuolemaan näppejään, sillä Antti Törmänen sijoittui kolmanneksi pikapelien turnauksessa. Pääturnauksen voiton nappasi Ilya Shikshin Venäjältä.

Ympäri maailmaa kokoontuneet pelaajat saivat myös tutustua suomalaiseen kulttuuriin kierrellessään Tampereella. Pelaajille annetuissa tiedotteissa kerrottiin yleisistä saunoista ja Tampereen Pyynikinharjusta sekä annettiin pikakurssi suomenkielestä.

-Tämä on todella suuri tapahtuma! Ja verrattuna pelaajien määrään Euroopassa tämä on ihmeellistä, iloitsi Euroopan Go yhdistyksen presidentti Martin Stiassny kun Radio86 toimittaja vieraili turnauksessa ensimmäisellä viikolla.

Lähde:
www.egc2010.fi/


Tampereella järjestetyn Go-turnauksen palkintoseremoniaan tuli mukavasti yleisöä.
Tampereella järjestetyn Go-turnauksen palkintoseremoniaan tuli mukavasti yleisöä. (Lähde: Radio86)