Google jakaa Kiinassa laillista musiikkia ilmaiseksi

Google jakaa Kiinassa laillista musiikkia ilmaiseksi

Google tarjoaa Kiinassa laillista musiikkia ilmaiseksi.
Jaa artikkeli:

Hakukonejätti Google aloitti maanantaina ilmaisen musiikkipalvelun Kiinassa. Levy-yhtiöiden tukeman palvelun avulla kiinalaiset voivat hakea ja ladata tekijänoikeussuojattua musiikkia ilmaiseksi, kertoo CRI.

Google on toteuttanut musiikkipalvelunsa on yhdessä kiinalaisen top100.cn -sivuston kanssa. Palvelu tuo kiinalaisten ulottuville aluksi 350 000 musiikkikappaletta, mutta valikoimaa on tarkoitus laajentaa 1,1 miljoonaan kappaleeseen seuraavien kuukausien aikana.

Kiinassa tehdyn musiikin lisäksi Googlen palvelusta voi ladata länsimaalaista musiikkia kuten Madonnaa tai Metallicaa. Kaikkiaan 140 levy-yhtiötä on antanut luvan julkaisemansa musiikin käyttöön. Suurista levy-yhtiöistä mukana ovat mm. Sony, Warner, EMI ja Universal. Google jakaa palvelun mainostulot levy-yhtiöiden kanssa.

Google pyrkii musiiikkipalvelun avulla kasvattamaan osuuttaan Kiinan markkinoilla.

- Vastaamme miljoonien kiinalaisten kysyntään ja tarjoamme ilmaisia, korkealaatuisia ja laillisia musiikkilatauksia, Googlen Kiinan johtaja Lee Kai-fu sanoi yhtiön tiedotteessa.

Maailman hakukonemarkkinoita hallitsevalla Googlella oli viime syksynä 26 prosentin markkinaosuus Kiinassa. Kiinalainen Baidu johtaa 65 prosentin markkinaosuudella.

Internetin käyttöä Kiinassa seuraavan China Internet Network Information Centerin mukaan Kiinan 300 miljoonasta internetin käyttäjästä yli 85 prosenttia käyttää nettiä musiikin lataamiseen.

Baidua ja muita kiinalaisia hakukoneita on syytetty piratismin edesauttamisesta. Äänitetuottajien kansainvälisen etujärjestön IFPI:n mukaan jopa 99 prosenttia Kiinassa jaellusta musiikista on laitonta.

- Emme pelkää, että yhteistyömme Googlen kanssa vaikuttaa musiikin perinteiseen myyntiin, sillä se on jo kärsinyt [piratismista], EMI Musicin Kaakkois-Aasian alueen varajohtaja Caroline Chow sanoi China Dailylle.

Googlen ilmainen musiikkipalvelu toimii vain Kiinassa. Yhtiöllä ei ole aikomusta laajentaa palvelua muihin maihin.

Lähde:
CRI, China Daily