Hongkongin kansainvälisen elokuvafestivaalin avajaisfilmit valittu
Hongkongin kansainvälisen elokuvafestivaalin avajaiselokuvat julkistettiin eilen. Järjestyksessä jo 34. elokuvafestivaali alkaa tänä vuonna kahdella romanttisella komedialla, joiden ohjaajat Ivy Ho ja Clara Law ovat Hongkongin omia kasvatteja. Festivaali järjestetään tänä vuonna 21. maaliskuuta – 6. huhtikuuta.
Ivy Hon festivaaleilla nähtävä elokuva Crossing Hennessy tuo takaisin valkokankaille näyttelijätär Tang Wein, joka ampaisi kuuluisuuteen Ang Leen elokuvassa Lust, Caution (2007). Tang Wein vastanäyttelijänä elokuvassa toimii Jacky Cheung. Elokuva sijoittuu Hongkongiin ja kuvaa Tangin ja Cheungin esittämien hahmojen epätodennäköistä ystävyyttä.
Hongkongin kansainväliset elokuvafestivaalit ovat erikoistuneet esittelemään nuoria aasialaisia ohjaajalupauksia. Festivaali on Hongkongin suurin kulttuuritapahtuma ja tänäkin vuonna maailmanlaajuisesti arvostetuilla festivaaleilla nähdään yli 240 elokuvaa 50 eri maasta.
