Hu Jintao kehotti maailman johtajia talouden elvytystoimiin G20-kokouksen alla

Hu Jintao kehotti maailman johtajia talouden elvytystoimiin G20-kokouksen alla

Hu Jintao G20-maiden edellisessä kokouksessa Washingtonissa viime marraskuussa.
Jaa artikkeli:

Kiinan presidentti Hu Jintao kehotti G20-maiden kokouksen alla maailman johtajia elvyttämään talouksiaan ja välttämään kauppaprotektionismia. Hu kertoi myös uutistoimisto Xinhualle Kiinan hallituksen elvytyspaketin alkaneen jo vaikuttaa positiivisesti maan talouteen. Asiantuntijoiden mukaan Kiina osallistuu maailman rikkaimpien valtioiden kokoukseen Lontoossa entistä vahvemmalla statuksella, jonka se on saavuttanut muihin maihin nähden verrattain vakaalla taloudellisella tilanteellaan.

Presidentti Hu lähti tänään kohti Lontoota, jossa hänen on myös määrä tavata Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Ennen lähtöään Xinhualle antamassaan haastattelussa Hu sanoi Kiinan elvytyspaketin alkaneen jo kantaa hedelmää, ja että Kiina jatkaa talouden elvytystoimia yhdessä muiden maiden kanssa. Hu suhtautui myös erittäin positiivisesti tulevaan kokoukseen, jonka hän uskoi auttavan vahvistamaan yksityisten ja yritysten luottamusta talouteen, vakauttamaan finanssimarkkinoita sekä elvyttämään talouskasvua.

Hu kehotti myös maailman maita koordinoimaan talouspolitiikkansa sekä ryhtymään toimiin talouden elvyttämiseksi. -Maailman valtioiden pitäisi ryhtyä omiin tilanteisiinsa sopiviin elvytystoimiin, koordinoida yhdessä talouspolitiikkansa ja pyrkiä yhdessä kohti kehitystä, työllisyyttä sekä parempia elinolosuhteita. Hu varoitti myös tuttuun tapaansa muita maita harjoittamasta kauppa- tai investointiprotektionismia.

Kiina on pullistellut kasvavia taloudellisia ja poliittisia lihaksiaan G20-kokouksen alla mm. ehdottamalla dollarin korvaamista uudella itsenäisellä varantovaluutalla maailman maksuliikenteen perustana. Hu ei eilisessä haastattelussaan kommentoinut Kiinan keskuspankin johtajan viime viikolla tekemää ehdotusta uudesta valuutasta, mutta maa on AFP:n mukaan vihjannut, että se haluaisi keskustella asiasta kokouksessa. Kiinan vaikutusvalta maailmantaloudessa on kaiken kaikkiaan vahvistumassa ja sen odotetaan myös ottavan Lontoossa aiempaa suuremman roolin.

Lähde:
Bloomberg, AFP, CRI