Jackie Chan haluaisi adoptoida uuden Karate Kidin
Kungfu-legenda Jackie Chan haluaisi kouluttaa Will Smithin ja Jada Pinkettin pojasta Jadenista todellisen taistelutaitojen mestarin, kertoo Times of India. Chan ihastui Jadenin lahjakkuuteen Karate Kid -elokuvan kuvauksissa.
- Kuvausten jälkeen sanoin Jadenin vanhemmille, että “antakaan hänen jäädä Kiinaan kolmeksi kuukaudeksi”. Luottakaa minuun, pidän hänestä hyvää huolta. Olen varma, että kolmen kuukauden harjoittelulla hän tulee todella taitavaksi, sillä hänellä on lahjoja, Jackie Chan kertoi.
Jackie Chan ja Jaden Smith näyttelevät tänään perjantaina ensi-iltansa Suomessa saavan Karate Kid -elokuvan uusintaversiossa. Elokuvassa Chan opettaa Jadenia puolustamaan itseään kiusaajia vastaan. Alkuperäisestä Karate Kid -leffasta poiketen tapahtumapaikkana on Kiina ja taistelulajina kungfu.
- Jaden oppi kaiken opettamani saman tien. Sitä paitsi hän osaa laulaa, tanssia ja räpätä. Hän on lahjakas. Kysyin Will Smithiltä, että “voinko adoptoida poikasi?” Niin paljon rakastan häntä, Chan hehkutti.
