Japanilainen sotalaiva historiallisella vierailulla Kiinassa
Japanilainen hävittäjälaiva saapui tiistaina historialliselle vierailuille Kiinaan. Kyse on ensimmäisestä kerrasta sitten toisen maailmansodan, kun japanilainen sotalaiva nähdään Kiinassa. Hävittäjälaiva Sazanami ankkuroitui tiukkojen turvatoimien saattelemana Zhanjiangin laivastotukikohtaan Guangdongin maakunnassa.
Sotalaivan lastina on hätäapumateriaalia Sichuanin viimekuisen maanjäristyksen uhreille. Hiroshimasta matkaan lähtenyt laiva on vastavierailulla, sillä kiinalainen Shenzhen-hävittäjälaiva kävi Japanissa viime vuonna.
Vierailua pidetään merkkinä Kiinan ja Japanin välisten suhteiden parantumisesta.
- Laivaston vierailu on selvä merkki siitä, että maat ovat haudanneet sotakirveensä ja työskentelevät rauhan puolesta. Tämä on tähän mennessä selkein merkki maiden välisten suhteiden paranemisesta. Se kertoo, että heillä ei enää ole vihamielisyyttä toisiaan kohtaan, sanoi Gao Hong Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemian Japanin tutkimuksen instituutista New York Timesille.
Kiinan ja Japanin suhteet ovat pitkään olleet viileät. Japani valloitti ja miehitti Kiinaa toisessa maailmansodassa, ja muisto elää katkerana kiinalaisten keskuudessa.
Viime aikana maat ovat ottaneet useita askeleita suhteiden parantamiseksi. Kiinan presidentti Hu Jintaon toukokuinen vierailu Japanissa oli ensimmäinen korkeimman tason kiinalaisvierailu vuosikymmeneen. Japani puolestaan tarjosi ensimmäisten joukossa apuaan Sichuanin maakunnassa 12. toukokuuta sattuneen tuhoisan maanjäristyksen uhreille.
Viime viikolla maat kertoivat päässeensä sopuun Itä-Kiinan merellä sijaitsevien kiisteltyjen kaasukenttien käytöstä.
Japanin sotavoimien vierailu Kiinassa on silti edelleen herkkä asia. Alunperin hävittäjälaivan vierailun piti ajoittua kesäkuun alkuun, mutta sitä siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Liu Jianchao kieltää kiinalaisten vastustavan japanilaisen hävittäjälaivan vierailua.
- Puolustusyhteistyömme vahvistamisella on kansan tuki takanaan, enkä usko, että tulemme näkemään julkista suuttumusta, Liu sanoi.

