Kaivosjohtajia erotettu kymmeniä kuolonuhreja vaatineen onnettomuuden jälkeen
Kolme hiilikaivoksen johtajaa on erotettu viroistaan Shanxin provinssissa tapahtuneen vakavan kaivosonnettomuuden jälkeen, uutistoimisto Xinhua raportoi tänään. Tunlanin hiilikaivoksessa sunnuntaina sattunut kaasuräjähdys vaati ainakin 74 kaivosmiehen hengen ja ainakin 114 kerrotaan loukkaantuneen räjähdyksessä.
Turmahetkellä kaivoksessa työskenteli yli 400 kaivostyöläistä, joista yli 300 onnistui pakenemaan kaivoksesta hengissä. Onnettomuuden kerrotaan vaatineen 74 työläisen hengen, ja viranomaisten mukaan myös aluksi kadonneiksi ilmoitetut kaivosmiehet on nyt löydetty. Aluksi myös kymmenien kaivosmiesten kerrottiin jääneen loukkuun maan alle, mutta Xinhuan mukaan heistä kaikki saatiin pelastettua. Kaiken kaikkiaan 114 ihmistä vietiin sairaalahoitoon, joista 4 on kriittisessä tilassa. Suurin osa loukkaantuneista kärsi ilmeisesti häkämyrkytyksestä.
Kaivoksen johtaja, johtava insinööri sekä työturvallisuudesta vastaava esimies erotettiin viroistaan vain vuorokausi onnettomuuden jälkeen, mutta heidän henkilötietojaan ei ole annettu julkisuuteen. Kiinan johto myös reagoi onnettomuuteen näkyvästi lähettämällä paikalle varapääministeri Zhang Dejiangin valvomaan pelastustöitä. Zhang myös ilmoitti tutkimusryhmän perustamisesta onnettomuuden syiden selvittämiseksi.
Sunnuntainen onnettomuus on vakavin hiilikaivosonnettomuus Kiinassa yli vuoteen, uutistoimisto AFP raportoi. Tunlanin kaivos on ollut suhteellisen moderni ja sillä on ollut hyvä maine työturvallisuuden saralla. Vuodesta 2004 lähtien kaivoksessa ei ole sattunut ainuttakaan kuolonuhreja vaatinutta onnettomuutta ennen sunnuntaista räjähdystä. Kaivoksen omistaja Shanxi Coking Coal Group on Kiinan suurin koksihiilen tuottaja.
Kiinan virallisten lukujen mukaan jopa 3200 kaivosmiestä kuoli viime vuonna erilaisissa onnettomuuksissa maan pahamaineisissa hiilikaivoksissa. Hallinnon ulkopuoliset tarkkailijat kuitenkin arvioivat, että luku saattaa olla paljon suurempi, sillä viranomaiset peittelevät usein kaivosonnettomuuksia, eikä niistä kerrota julkisuuteen, AFP kirjoittaa.
