Kiina ei aio tehdä myönnytyksiä Tiibetin politiikassaan

Kiina ei aio tehdä myönnytyksiä Tiibetin politiikassaan

Kiina ei aio hyväksyä Tiibetin osittaista autonomiaa.
Jaa artikkeli:

Kiina ei aio tehdä minkäänlaisia myönnytyksiä Tiibetin politiikkansa suhteen, raportoi Xinhua maanantaina. Dalai Laman henkilökohtaiset edustajat Lodi Gyari ja Kelsang Gyaltsen vierailivat Kiinassa loka-marraskuun vaihteessa noin viikon ajan jatkaen keskusteluja Tiibetin tilanteesta.

Kyseessä oli jo 9. neuvottelukierros vuodesta 2002 lähtien ja kolmannet neuvottelut tämän vuoden aikana, joissa Kiinan viranomaiset tapasivat Dalai Laman lähettämät edustajat. BBC:n mukaan neuvotteluprosessille oli nyt annettu molempien puolesta enemmän painoarvoa viime maaliskuussa tiibetiläisalueilla tapahtuneiden levottomuuksien takia.

Neuvotteluihin Kiinan keskushallinnon puolesta osallistunut Zhu Weiqun myöntää, ettei neuvotteluiden suhteen tapahtunut edistystä, kirjoittaa Xinhua. Zhun mukaan Dalai Laman pitäisi myös kantaa vastuu neuvottelujen epäonnistumisesta. Kiina ilmoitti nyt selkeästi, ettei se tulisi milloinkaan hyväksymään Dalai Laman ajamaa “keskitien” ratkaisua eli osittaista autonomiaa Tiibetin alueelle.

-Kiina ei milloinkaan hyväksy etnistä erottelua autonomian nimissä, Reuters kertoo Zhun sanoneen lehdistötilaisuudessa. Neuvotteluihin Kiinan hallinnon puolelta osallistunut toinen viranomainen, syntyjään tiibetiläinen Sita teroitti tilannetta vielä lisää -Ovi Tiibetin itsenäisyydelle, osittaiselle itsenäisyydelle tai vaivihkaiselle itsenäisyydelle ei tule koskaan olemaan auki, raportoi Reuters.

Maanpaossa elävät tiibetiläiset eivät halua kommentoida tämänkertaisia neuvotteluja ennen 17-22.11. Intiassa järjestettävää kokoustaan, kirjoittaa Reuters. Dalai Lama ilmoitti jo ennen tämänkertaisia neuvotteluja olevansa pettynyt neuvottelujen edistymiseen ja hän puolestaan syytti Kiinaa neuvottelukierroksen epäonnistumisesta.

Dalai Laman on spekuloitu astuvan pois päivittäisestä politiikasta heikentyneen terveydentilansa vuoksi ja jättävän Tiibetin tulevaisuuden nuoremman sukupolven käsiin, raportoivat länsimediat. Maanpaossa elävien tiibetiläisten arvioidaan myös radikalisoituvan ja jättävän osittaisen autonomian tavoittelun sivuun Dalai Laman poistuttua poliittiselta näyttämöltä. Dalai Lama ei tule lähteiden mukaan osallistumaan maanpaossa elävien tiibetiläisten kokoukseen.

Lähde:
Xinhua, Reuters, BBC