Kiina haluaa kaventaa köyhien ja rikkaiden välistä kuilua

Kiina haluaa kaventaa köyhien ja rikkaiden välistä kuilua

Jaa artikkeli:

Kiinan hallitus on tarttumassa köyhien ja rikkaiden väliseen yhä kasvavaan kuiluun muun muassa parantamalla sosiaalista turvaverkkoa, kohentamalla maaseudun elinoloja sekä muuttamalla hukou- eli asuinpaikan rekistöintijärjestelmää. Pääministeri Wen Jiabao kiinnitti ongelmiin huomiota kansankongressin vuotuisen istunnon aloittaneessa puheessaan.

Wenin mukaan hallituksen tavoitteena on nopeuttaa sosiaalisen turvaverkon rakentamista ja kaventaa siten rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, Yle uutisoi. Viime vuonna kiinalaisen kaupunkiväestön tulot olivat yli kolminkertaiset maaseudun asukkaisiin verrattuna. -Tavoitteena ei ole ainoastaan kasvattaa sosiaalisen vaurauden kakkua, vaan myös jakaa se hyvin, Wen totesi puheessaan lähes 3 000-jäseniselle kansankongressille.

Sosiaalisen turvaverkon parantamiseen kuuluu muun muassa kiistellyn kotitalouksien rekisteröintijärjestelmän eli hukoun uudistaminen. Hukou-järjestelmässä ihmiset ovat sidoksissa alkuperäiseen kotipaikkaansa. Näin esimerkiksi maalta kaupunkiin muuttavat ovat jääneet ilman samoja julkisia peruspalveluja kuin kaupunkien asukkaat. Hallitus on joutunut myöntämään, että Kiinan talous pyörii nykyisin pitkälti niiden miljoonien siirtotyöläisten varassa, jotka ovat muuttaneet maaseudulta kaupunkeihin. Siirtotyöläiset ja heidän perheensä jäävät kuitenkin kaupungeissa paitsi muun muassa terveydenhuollosta ja koulutuksesta.

Ylen mukaan Kiina aikoo kasvattaa sosiaalimenoja tänä vuonna 8,8 prosenttia ja maaseudun saamaa tukea 12,8 prosenttia. Ne kasvavat siten vauhdikkaammin kuin esimerkiksi sotilasbudjetti. Kasvava eriarvoisuus on jo luonut paljon tyytymättömyyttä kansalaisten keskuudessa, ja hallitus pelkääkin tilanteen uhkaavan lopulta yhteiskuntarauhaa.

Lähde:
YLE, CRI