Kiina helpotti ulkomaille tehtäviä investointeja
Kiina höllensi eilen ohjaksia ulkomaille tehtävien suorien investointien suhteen. Tällä on tarkoitus auttaa kiinalaisia yrityksiä investoimaan ja laajentumaan kansainvälisesti. Kiinan valuutan säätelystä vastaavan tahon SAFE:n mukaan uudet säädökset tulevat voimaan elokuun 1. alkaen. Kiinan keskuspankki julkisti myös eilen maan valuuttavarannon kasvaneen ensi kertaa yli 2 biljoonan dollarin.
SAFE haluaa myös laajentaa kiinalaisyritysten pääomapohjaa, jotta yritykset voivat rahoittaa ulkomaiset investointinsa, kertoo China Daily. Uusien säädösten mukaan pääomaa voidaan nyt myös siirtää ulkomaille ilman viranomaisten etukäteishyväksyntää. -Nämä muutokset auttavat Kiinaa hallinnoimaan paremmin pääomavirtauksia, sanoi SAFE:n virkamies Liu Guangxi Beijingissä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Liun mukaan helpotukset säädöksissä on kohdistettu suoriin ulkomaisiin investointeihin, eivätkä ne anna kiinalaisyritysten käyttää valuuttavarantoa investoidakseen ulkomaisiin osakkeisiin tai vastaaviin. China Dailyn mukaan Liu pyrki näin rauhoittamaan huolet siitä, että Kiinan muhkea valuuttavaranto muuttuisi muiden maiden ”kuumaksi rahaksi”.
Kiinan valuuttavaranto ylitti ensi kertaa 2 biljoonan dollarin rajan, Kiinan keskuspankki kertoi eilen. Valuuttavaranto kasvoi toisella neljänneksellä jopa 178 miljardilla dollarilla Kiinaan suuntautuvien ulkomaisten investointien lähtiessä jälleen uuteen nousuun. BBC:n mukaan varannon kasvu ei johdu kaupan ylijäämästä vaan siitä, että kansainväliset investoijat katsovat Kiinan olevan tällä hetkellä vahvin maailman suurista talouksista, ja investoivat nyt voimakkaasti osakkeisiin sekä kiinteään omaisuuteen Kiinassa.
China Dailyn mukaan Kiina haluaa nyt monipuolistaa ulkomaisia investointejaan vähentääkseen dollarin arvon mahdollisesta laskusta aiheutuvia vaikutuksia. Suurin osa Kiinan valuuttavarannosta on dollareina.

