Kiina ilmoittaa ennätyksellisistä lainaluvuista vuonna 2009

Kiina ilmoittaa ennätyksellisistä lainaluvuista vuonna 2009

Kiinassa on liikkeellä runsaasti lainarahaa
Jaa artikkeli:

Kiinalaispankkien luotonanto kohosi viime vuonna ennätyslukemaan. 9,59 triljoonaan yuaniin (n. 970 miljardiin euroon) yltänyt luotonanto on melkein tuplaten sen, mitä Kiina myönsi vuonna 2008, ilmoittaa Kiinan keskuspankki.

Xinhua-uutistoimiston mukaan Kiinan hallitus asetti vuodelle 2009 tavoitteeksi noin 5 triljoonan yuanin luotonannon. Joulukuussa yuan-määräisiä lainoja myönnettiin 379,8 miljardin arvosta. Kehitystutkimuskeskuksen ekonomistin Liu Yuhuin mukaan joulukuun lukemat viittaavat siihen, että luotonannossa oltiin palaamassa normaaliin kasvuun.

Keskuspankin mukaan joulukuun lopulla rahoituslaitosten maksamattomien lainojen määrä oli noussut 31,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Rahavaranto, johon lasketaan mukaan sekä kierrossa oleva käteisvaranto sekä talletukset, nousi noin 28 prosenttia edellisvuoden joulukuusta.

Hallitus siirtyi tiukasta rahapolitiikasta kohtuullisen löysään rahapolitiikkaan vuonna 2009. Siirtymisen tarkoituksena oli auttaa kansallista taloutta torjumaan kansainvälisen rahoituskriisin haitallisia vaikutuksia. Reipas luotonanto sekä nousuun lähteneet kiinteistöjen hinnat ovat nostattaneet huolen kasvavasta inflaatiosta sekä varallisuuskuplan puhkeamisesta.

Xinhuan mukaan keskuspankki ja maan päättäjät ovat toistuvasti todenneet, että hallitus ylläpitää makrotalouden jatkuvuutta ja vakautta. Myös avokätistä luotonantopolitiikkaa jatketaan kuten myös ennakoivaa veropolitiikkaa. Keskuspankki ja Kiinan hallitus kuitenkin huomauttavat, että he reagoivat tilanteisiin niiden vaatimilla tavoilla.

-Vaikka uusien lainojen määrä ei tänä vuonna nouse samaan tahtiin kuin vuonna 2009, tulee lainojen määrissä silti näkymään huomattavaa kasvua, sanoi vanhempi rahoitusanalyytikko Qiu Gaoqing kiinalaisesta pankista.

Kiinan bruttokansatuote kasvoi vuonna 2009. Ensimmäisessä neljänneksessä kasvua oli 6,1 prosenttia ja kolmannessa neljänneksessä kasvua jo 8,9 prosenttia. Viimeisen neljänneksen tulos on tarkoitus julkistaa yhdessä muiden talouslukujen kanssa torstaina 21.1.

Lähde:
Xinhua

Asiasanat: