Kiina investoi velkaiseen Kreikkaan
Kiinalaisyritykset investoivat talousvajeesta kärsivään Kreikkaan satojen miljoonien eurojen arvosta. Investoinneista sovittiin tiistaina Kiinan varapääministeri Zhang Dejiangin vieraillessa Ateenassa.
Kaikkiaan Kiinan ja Kreikan välille allekirjoitettiin 14 kaupallista sopimusta, joiden kokonaisarvon arvioidaan ylittävän miljardi euroa.
- Kiinan hallitus kannustaa kiinalaisia yrityksiä tulemaan Kreikkaan etsimään sijoitusmahdollisuuksia. Olen vakuuttunut siitä, että Kreikka voi ylittää nykyiset talousvaikeutensa, sanoi varapääministeri Zhang sopimusten allekirjoitusseremoniassa Telegraphin mukaan.
Luottoluokittaja Moody's Investors Service laski maanantaina Kreikan luottoluokituksen roskalainaluokkaan. Kreikan velanmaksukyvystä ollaan edelleen huolissaan, vaikka Euroopan Unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat luvanneet maalle 110 miljardin euron apupaketin.
Taloutensa piristämiseksi Kreikka yrittää houkutella investointeja Kiinalta ja muilta mailta, joilla on suuret valtiolliset sijoitusrahastot.
Kreikan ja Kiinan välille tiistaina solmitut sopimukset ulottuvat laivanrakennuksesta tietoliikenteeseen ja oliiviöljyyn. Maailman suurimpiin kuljetusyhtiöihin kuuluva kiinalainen Cosco sopi viiden kreikkalaistelakan kanssa jopa 15 rahtilaivan rakentamisesta. Kreikan suurin teleoperaattori allekirjoitti sopimuksen Huawei Technologiesin kanssa, ja ruokayhtiöt puolestaan sopivat oliiviöljyn viemisestä Kiinaan.
Merenkulku on Kreikan merkittävimpiä teollisuudenaloja ja kreikkalaiset varustamot hallitsevat lähes viidennestä maailman kauppalaivoista.
Kiinan näkökulmasta Kreikka on kiinalaisten tuotteiden kauttakulkuväylä Eurooppaan ja Balkanille. Kiinan valtion omistamalla Coscolla on jo 35 vuoden hallintaoikeus kahteen terminaaliin Piraeuksen satamassa Ateenassa. Cosco aikoo rakentaa Piraeukseen logistiikkakeskuksen ja tehdä siitä merkittävimmän rahtisataman itäisellä Välimerellä.
- Meillä on Kiinassa sanonta: “rakenna kotkan pesä, niin kotka saapuu”. Olemme rakentaneet tälläisen pesän Kreikkaan houkutellaksemme kiinalaisia kotkia. Tämä on meidän panoksemme teille, sanoi Coscon pääjohtaja Wei Jiafu Kreikan television haastattelussa viime viikolla.
Kiinan varapääministeri Zhang Dejiang saapui Kreikkaan maanantaina. Nelipäiväisen vierailunsa aikana Zhang tapaa Kreikan pääministeri George Papandreoun ja varapääministeri Theodore Pangalosin.

