Kiina ja Japani kiistelevät laivojen törmayksestä
Kiinan ja Japanin välille on syntynyt kiista laivojen törmäyksestä Itä-Kiinan merellä, kertoo AFP. Kiinalainen kalastusalus törmäsi tiistaina kahteen Japanin vartioalukseen lähellä saariryhmää, jota molemmat maat pitävät omanaan.
Asuttamattomat saaret sijaitsevat Itä-Kiinan merellä Taiwanin ja Japanin välissä. Saaret tunnetaan Kiinassa nimellä Diaoyu ja Japanissa nimellä Senkaku. Myös Taiwan katsoo saarten kuuluvan itselleen.
Välikohtaus sai alkunsa, kun Japanin rannikkovartion alus käski kiinalaista troolaria lopettamaan kalastuksen kiistellyn saariryhmän pohjoispuolella. Kiinalaisalus kolhaisi kahta vartioalaivaa, minkä jälkeen japanilaiset vartiolaivat jahtasivat aluksen kiinni ja nousivat sille.
Laivojen törmäyksissä ei vahingoittunut kukaan eikä aluksille syntynyt suurempaa vahinkoa. Japanin rannikkovartiosto kuitenkin pidätti kiinalaisaluksen kapteenin epäiltynä virkamiehen vastustamisesta.
Kiina teki keskiviikkona välikohtauksesta virallisen valituksen ja kutsui Japanin suurlähettilään kuultavaksi, kertoo China Daily. Kiina vaatii Japania lopettamaan partioinnin kiistellyn saariryhmän alueella ja pidättäytymään toimista, jotka “vaarantavat kiinalaisten kalastusalusten ja Kiinan kansalaisten turvallisuuden”.
- Seuraamme asian kehitystä tarkkaan ja varaamme oikeuden ryhtyä lisätoimiin, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Jiang Yu sanoi.
Myös Japani on tehnyt asiasta virallisen valituksen ja kutsunut Kiinan Tokion suurlähetystön edustajan kuultavaksi.
- Totesimme, että välikohtauksen syynä oli kiinalaisaluksen laiton kalastus. Pyysimme Kiinan hallitusta estämään tapahtuman toistumisen ja antamaan läpikohtaiset ohjeet kiinalaisille kalastusaluksille, kertoi Japanin ulkoministeriö.

