Kiina kritisoi Yhdysvaltojen raporttia Kiinan puolustusvoimista

Kiina kritisoi Yhdysvaltojen raporttia Kiinan puolustusvoimista

Jaa artikkeli:

Kiinan media on kritisoinut Yhdysvaltojen puolustusministeriön julkaisemaa raporttia, jossa sanotaan Kiinan kasvattavan puolustusvoimiaan, kertoi AFP. Kiina pitää raporttia epäammattilaisena ja aggressiivisena.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö julkaisi aiemmin viikolla tiedotteen Kiinan sotavoimista, joita Pentagon uskoo Kiinan vahvistavan ”salassa”, uutisoi BBC. Pentagonin mielestä tilanne saattaa aiheuttaa väärinymmärryksiä ja nostaa konfliktin riskiä. Vuosittainen raportti huomauttaa, että Kiina on laajentanut sen sotilaallista kontaktia myös Taiwaniin. BBC:n mukaan raportti ei sisällä uutta ”dramaattista” tietoa, mutta se osoittaa USA:n kasvavan huolen Kiinan armeijan nopeasta kasvusta.

CRI:n mukaan raportti ohittaa Kiinan rauhanomaisen puolustuspolitiikan ja armeijan alati kasvavan avoimuuden. Kiina on protestoinut tapaa, jolla raportti puuttuu Kiinan sisäisiin asioihin, vääristelee faktoja ja esittää arvailuja, joille ei ole todenperäistä pohjaa.

Kiina on kertonut vuosittaisissa raporteissaan YK:lle paljonko se on sijoittanut armeijaansa, uutisoi CRI. Uutislähteen mukaan Kiina on myös kutsunut monien maiden edustajia seuraamaan sotaharjoituksia ja ottamaan osaa harjoituksiin.

Kiinan ja Yhdysvaltojen sotavoimien suhteet katkaistiin kuukausia sitten, kun USA sopi Taiwanin kanssa 6,4 miljardin dollarin asekaupasta.

Lähde:
AFP, CRI, BBC