Kiina lupaa avoimuutta elvytysrahan käyttöön

Kiina lupaa avoimuutta elvytysrahan käyttöön

Kiina yrittää nostaa kotimaista kysyntää viennin heikennyttyä.
Jaa artikkeli:

Kiinan hallitus lupaa lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä talouden elvyttämiseen varattujen rahojen käytössä. Kiinan hallitus julkisti viime vuoden marraskuussa 460 miljardin euron elvytyspaketin, jonka tarkoituksena on hillitä talouskriisin vaikutuksia.

Vientikaupan käännyttyä laskuun Kiinan on lisättävä kotimaista kysyntää, mutta korruption yleisyyden vuoksi elvytykseen tarkoitettujen varojen pelätään päätyvän vääriin taskuihin.

Kansallisen kehitys- ja uudistuskomission varajohtaja Mu Hong sanoi sunnuntaina Xinhualle, että komissio julkistaa nettisivuillaan yksityiskohtia elvytysrahan käytöstä ja vastaa yleisön kysymyksiin.

- On ymmärrettävää, että ihmiset osoittavat huolta neljän triljoonan juanin elvytyspaketin käytöstä. Siihen liittyvät tiedot tulevat olemaan täysin julkisia yleisölle, Mu sanoi Xinhualle.

Kiinan hallitus paljastaa kansankongressille eli maan parlamentille yleensä vain päälinjat valtion menoista ja tuloista tulevalle vuodelle. Kansankongressin tämänvuotinen istunto alkaa tiistaina, ja sen alla on Kiinassa vaadittu suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, kertoo Reuters.

Shanghailainen lakimies Yan Yiming on vaatinut Kiinan valtiovarainministeriötä ja kehitys- ja uudistuskomissiota julkistamaan oikeuskanteen uhalla tietoja elvytyspaketin yksityiskohdista, kertoo Xinhua.

Kehitys- ja uudistuskomission varajohtaja Mun mukaan tiedot tulevat yleisön saataville sen jälkeen, kun kansankongressi on hyväksynyt valtion tämän vuoden tulo- ja menoarvion. Mu kehotti ihmisiä ottamaan komissioon yhteyttä, jos he haluavat tietoja tietyn alueen ja hankkeiden yksityiskohdista.

Kiina käyttää elvytyspaketistaan lähes puolet perusinfrastruktuurin kuten teiden, rautateiden, lentokenttien ja voimaverkkojen rakentamiseen. Loput menevät muun muassa luonnonkatastrofien jälkeiseen jälleenrakennukseen, maaseudun kehittämiseen ja ympäristönsuojeluun. Hankkeisiin varatut 460 miljardia käytetään tämän ja ensi vuoden aikana.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao sanoi lauantaina, että elvytyspaketin myötä maan taloudessa on ilmennyt paranemisen merkkejä.

- Hallituksen toimet rahoituskriisin hoitamiseksi ovat tuoneet alustavia tuloksia, Wen sanoi Bloombergin mukaan.

Talouden paranemisen merkkeinä Wen listasi lisääntyneen lainanoton, vähittäismyynnin kasvun tammikuussa sekä sähköntuotannon ja -kulutuksen kasvun helmikuun puolivälissä.

Wen varoitti kuitenkin, että myönteiset merkit voivat olla väliaikaisia tai ajankohdasta riippuvaisia.

- Meidän on ymmärrettävä, että tämä kriisi tulee jatkumaan pitkään ja vaikena. Meidän on oltava valmiita hetkenä minä hyvänsä ryhtymään voimakkaampiin toimiin kriisin vahinkojen hillitsemiseksi, Wen sanoi.

Lähde:
Xinhua, Reuters, Bloomberg