Kiina lupailee muutosta valuuttapolitiikkaansa

Kiina lupailee muutosta valuuttapolitiikkaansa

Kiinan keskuspankin pääjohtaja Zhou Xiaochuan.
Jaa artikkeli:

Kiinan keskuspankin pääjohtaja sanoi lauantaina, että juanin kurssin sidonnaisuus Yhdysvaltain dollariin aiotaan vähitellen purkaa. Kiina on pitänyt valuuttansa arvon keinotekoisen alhaalla, mikä on johtanut kiistoihin Yhdysvaltain kanssa.

Kiina on pitänyt vuoden 2008 kesästä lähtien juanin arvon paikallaan suhteessa dollariin. Valuuttapolitiikallaan Kiina on tukenut vientiteollisuuttaan, joka on kärsinyt maailmanlaajuisesta taantumasta.

Kiinan keskuspankin pääjohtaja Zhou Xiaochuanin mukaan “erityismenettelystä” juanin kurssin suhteen tullaan lopulta luopumaan.

- Käytäntö on osoittanut, että tämä talouden elvytyspolitiikka on ollut positiivinen ja edistänyt sekä Kiinan talouden että maailmantalouden elpymistä. Enemmin tai myöhemmin eteemme nousee ongelma, miten luopua tästä politiikasta, Zhou sanoi Reutersin mukaan kansankongressin vuosittaisen istunnon yhteydessä Beijingissä.

Valuuttapolitiikka on liittynyt Kiinan mittaviin elvytystoimiin, joilla se on pönkittänyt talouden kasvua kansainvälisen talouskriisin jäljiltä.

- Jos luovumme poikkeuksellisesta politiikasta ja palaamme normaaliin talouspolitiikkaan, meidän on oltava erittäin tarkkoja ajoituksen suhteen. Tämä koskee myös juanin vaihtokurssia, Zhou lisäsi.

Kiinaa on yhä tiukemmin kehotettu antamaan juanin vahvistua, kun maailmantalouden taantuman pahin vaihe alkaa olla ohi. Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin mielestä Kiina pitää valuuttansa keinotekoisen alhaalla vientinsä tukemiseksi. Alhainen kurssi tekee kiinalaiset tuotteet edullisiksi maailmalla ja ulkomaiset tuotteet kalliiksi Kiinassa.

Suurin ulkomaankaupan ylijäämä Kiinalla on Yhdysvaltojen kanssa.

- Kiina hidastaa valuuttapolitiikallaan maailmantalouden tasapainottamista, sanoi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama hiljattain Bloombergin haastattelussa.

Kiina on lupaillut aiemminkin muutoksia valuuttakurssipolitiikkaansa. Zhoun lauantainen lausunto on tähän mennessä suorin vihjaus siitä, että juanin tosiasiallinen sidonnaisuus dollariin tullaan purkamaan.

Virallisesti Kiinan valuutan arvo on vuodesta 2005 lähtien määräytynyt suhteessa valuuttakoriin. Vuoden 2008 kesään mennessä juan vahvistui 20 prosenttia dollariin nähden. Tämän jälkeen juanin arvo vaihtokurssi suhteessa dollariin on pysynyt paikallaan.

Lähde:
Xinhua, Reuters