Kiina ohitti Saksan maailman suurimpana vientimaana

Kiina ohitti Saksan maailman suurimpana vientimaana

Jaa artikkeli:

Kiina ohitti viennissä ensi kertaa jo pitkään maailman suurimman vientimaan titteliä kantaneen Saksan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ero oli tosin tuskin huomattava, sillä WTO:n julkaisemien lukujen mukaan Kiina vei tuotteita 521,7 miljardin dollarin edestä ja Saksa taas 521,6 miljardin dollarin edestä. Euroina maiden vientiluvut ovat 364,3 miljardia euroa ja 364,2 miljardia euroa.

Kiina ohitti Saksan maailman suurimpana vientimaana WTO:n aikaisempien arvioiden mukaisesti huolimatta siitä, että Kiinan vienti on laskenut jo yhdeksän kuukautta peräkkäin, China Daily kirjoittaa. Kiinan kauppaministeriön tutkijan mukaan Kiina saattaa ohittaa jopa Japanin maailman toiseksi suurimpana taloutena tämän vuoden aikana.

Kiinalaisten ekonomistien mukaan Kiinan ulkomaankauppa tulee todennäköisesti vielä vahvistumaan lähitulevaisuudessa, mutta WTO:n asiantuntijan Patrick Lown mukaan on mahdoton sanoa, mikä Saksan ja Kiinan kilpailuasetelma tulee loppuvuodesta olemaan. Low huomauttaa, ettei lopputulos ole kiinni viennin volyymista vaan valuuttakurssien vaihteluista.

China Dailyn mukaan Kiinan ongelma on kuitenkin vielä vientituotteiden huono laatu, eikä kiinalaiset tuotteet ole yhtä laadukkaita kuin Saksan. Kiinan hallitus haluaakin lisätä maan kilpailukykyä parantamalla tuotteiden laatua. Lehden mukaan myös Kiinaan kohdistettavat sanktiot ja protektionismi johtuu pitkälti tuotteiden huonosta laadusta.

Valuuttakurssit: http://www.ratesfx.com/rates/rate-converter.fi.html

Lähde:
China Daily