Kiina rohkaisee ulkomaisten yritysten listautumista pörssiin

Kiina rohkaisee ulkomaisten yritysten listautumista pörssiin

Jaa artikkeli:

Kiina tulee rohkaisemaan ulkomaisten yritysten listautumista pörssiin Kiinassa, Kiinan varakauppaministeri kertoi tänään. Kiina on puhunut asiasta jo ainakin vuosikymmenen ajan, mutta edistystä asian suhteen ei ole tapahtunut paljoakaan, kirjoittaa China Daily. Varakauppaministeri Chen Jian antoi tiedotustilaisuudessa katsauksen myös ulkomaisien investointien sekä Kiinan viennin ja tuonnin tilanteeseen.

-Tulemme jatkamaan työskentelyä muiden osastojen kanssa ulkomaisten yritysten pörssilistautumisen suhteen ja aiomme ohjata aktiivisesti korkealuokkaisia ulkomaisia yrityksiä listautumaan Kiinassa, Kiinan varakauppaministeri Chen Jian kertoi toimittajille. Yksi ensimmäisistä listautujista saattaisi China Dailyn mukaan olla Euroopan suurin pankki HSBC, jolla on ollut konttori Shanghaissa jo 150 vuotta.

Chen kertoi myös Kiinan etsivän uusia keinoja suorien ulkomaisten investointien lisäämiseksi. Suorat investoinnit ulkomailta Kiinaan ovat kaksinkertaistuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Viime vuonna suorat investoinnit nousivat n. 53 miljardista eurosta n. 65 miljardiin euroon. Talouskriisin myötä investoinnit ovat kuitenkin pudonneet merkittävästi tämän vuoden aikana. Kiina etsii nyt erityisesti investointeja, jotka auttaisivat mm. luomaan työpaikkoja ja parantamaan ympäristön tilaa.

Kiinan omat investoinnit ulkomaille putosivat myös vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, mutta Chen arvioi investointien palautuvan ennalleen tulevaisuudessa antamatta sen tarkempaa aikarajaa. Chenin mukaan Kiina rohkaisee edelleen kotimaisia yrityksiä investoimaan ulkomaille, mutta hänen mukaansa monilta puuttuu kokemusta kansainvälisillä markkinoilla toimimisesta.

Varakauppaministerin mukaan Kiinan vienti ja tuonti ei kuitenkaan enää pudonnut niin jyrkästi kesäkuussa aiempiin kuukausiin verrattuna. Chen ei antanut tarkkoja lukuja, sillä viralliset tiedot Kiinan kaupasta julkistetaan vasta ensi viikolla.

Lähde:
China Daily