Kiina teki ohjuspuolustuskokeen

Kiina teki ohjuspuolustuskokeen

Kiina esitteli ohjuksiaan kansantasavallan 60-vuotisparaatissa viime lokakuussa.
Jaa artikkeli:

Kiina teki maanantaina onnistuneen ohjuspuolustuskokeen, kertoo Xinhua. Koetta pidetään Kiinan vastauksena sille, että Yhdysvallat hyväksyi viime viikolla mittavan asekaupan Taiwanille.

Xinhuan lyhyen uutisen mukaan maanantaisella kokeella testattiin Kiinan armeijan kykyä ampua alas keskimatkan ohjuksia. Ohjuspuolustuskoe tehtiin Kiinan maaperällä ja siinä saavutettiin “odotettu tavoite”.

- Koe oli luonteeltaan puolustuksellinen eikä kohdistu yhteenkään valtioon, uutisessa kerrottiin.

Kiina teki ohjuspuolustuskokeen sen jälkeen, kun Yhdysvaltain puolustusministeriö hyväksyi viime viikon keskiviikkona Patriot-torjuntaohjusjärjestelmän myymisen Taiwanille. Ohjusjärjestelmä on osa 6,5 miljardin dollarin arvoista kauppaa, johon kuuluu myös Apache-helikoptereita ja sukellusveneestä laukaistavia ohjuksia.

Taiwanin mukaan Patriot-torjuntaohjuksilla puolustaudutaan niitä tuhansia ohjuksia vastaan, joita Kiinan rannikolla on osoitettuna saarta kohti.

Kiinan puolustusministeriö ilmoitti viikonloppuna varaavansa oikeuden ryhtyä toimenpiteisiin, jos Yhdysvallat vie loppuun saakka sovitun asekaupan Taiwanille. Reutersin mukaan puolustusministeriö kutsui asekauppaa “vakavaksi esteeksi” Kiinan ja Yhdysvaltain sotilassuhteille, mutta ei määritellyt tarkemmin vastatoimenpiteitään.

Asekauppa hiertää Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita, joita ovat viime aikoina haitanneet myös kauppakiistat. Välien viilenemisestä huolimatta ei ole merkkejä siitä, että Kiina ja Yhdysvallat ajautuisivat sotilaallisen yhteenoton partaalle.

AFP:n haastattelemat sotilasasiantuntijat pitävät merkittävänä, että Kiina haluaa osoittaa maailmalle sotilaallista valmiuttaan.

- Suoraan sanoen tietoa kokeesta on niin vähän, että on vaikea arvioida Kiinan saavutuksia. Ainakin tämä osoittaa, että ilma- ja ohjuspuolustus on yksi kehityskohde Kiinan armeijan nykyaikaistamisessa, arvoi asiantuntija Arthur Ding Taiwanin National Chengchi Universitystä.

Lähde:
Xinhua, Reuters, AFP

Asiasanat: