Kiina vaati jälleen tulitaukoa Gazaan
Kiina esitti jälleen vetoomuksen Israelin ja palestiinalaisten välisten väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Presidentti Hu Jintao ilmaisi huolensa Gazan humanitäärisestä kriisistä Yhdysvaltain presidentti George W. Bushille johtajien välisessä puhelinkeskustelussa sunnuntaina.
Israel aloitti lauantai-iltana maahyökkäyksen palestiinalaisalueille Gazaan. AFP:n mukaan Israelin sotatoimissa palestiinalaisalueilla on saanut surmansa yli 510 ihmistä.
- Olemme erittäin huolestuneita humanitäärisestä kriisistä Gazan alueella, Kiinan ulkoministeriö kertoo Hun sanoneen Bushille.
Ministeriön tiedotteen mukaan Hu ilmaisi Kiinan huolen siitä, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti laajenee ja tilanne Lähi-idässä heikkenee.
- Toivomme, että kaikki osapuolet lopettavat välittömästi sotatoimensa ja aseelliset yhteenotot ja helpottavat tilannetta, jotta voitaisiin luoda edellytyksen konfliktin poliittiselle ratkaisulle, Hu sanoi.
Kiina on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja se on toistuvasti vaatinut Gazaan tulitaukoa. Yhdysvallat puolestaan on Israelin tärkein tukija.
Israel aloitti hyökkäykset palestiinalaisten Hamas-järjestöä vastaan joulukuun 27. päivä. Lauantain maahyökkäystä edelsivät useita päiviä kestäneet ilmahyökkäykset Gazan alueelle. Israeli sanoo ryhtyneensä maahyökkäykseen, koska ilmaiskut eivät lopettaneet Hamasin tekemiä raketti-iskuja.
Avustusjärjestöjen mukaan Israelin hyökkäys on heikentänyt humanitääristä tilannetta Gazassa. Alueen ihmisillä ei ole sähköä eikä vettä, ja heitä uhkaa ruoan puute, kertoo AFP.
Kiinan lähetystö Palestiinassa ilmoitti valmistelleensa hätäsuunnitelman, mutta ei harkitse alueen jättämistä.
- Tilanne on ankara, mutta on edelleen vaikea sanoa, leviääkö sota Länsirannalle, lähetystövirkailija Wang sanoi China Dailylle.

