Kiina vaatii Yhdysvalloilta, EU:lta ja Japanilta tuntuvampia päästöleikkauksia
Kiina pitää Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin ja Japanin tavoitteita kasvihuonepäästöjen leikkauksista riittämättöminä, kertoo Xinhua. Kiinaa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa edustava Su Wei sanoi tiistaina, että päästötavoitteet jäävät alle ilmastotutkijoiden suositusten.
YK:n ilmastopaneelin mukaan ilmaston lämpenemisen hillitseminen edellyttää, että kasvihuonepäästöjä leikataan 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Kiinan pääneuvottelija Su sanoi, että Yhdysvaltojen päästötavoitetta ei voi pitää “huomionarvoisena ja merkittävänä”. Yhdysvallat on luvannut leikata kasvihuonepäästöjä 17 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsee kolmen prosentin vähennystä vuoden 1990 tasosta.
Su piti myös EU:n päästötavoitetta riittämättömänä ja arvosteli Japania siitä, että se on asettanut tavoitteelleen mahdottomia ehtoja. EU on luvannut leikata kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia ja nostaa tavoitetta 30 prosenttiin, jos muut maat sitoutuvat vastaaviin leikkauksiin.
Japani on asettanut 25 prosentin päästöleikkaukselleen vastaavan ehdon. Japani toteuttaa lupauksensa, jos muut merkittävät päästöjen tuottajat kuten Kiina sitoutuvat kunnianhimoisiin leikkauksiin.
Kiina ja Yhdysvallat ovat suurimmat kasvihuonepäästöjen tuottajat maailmassa. Kiina on luvannut vähentää taloutensa hiili-intensiteettiä 40-45 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vertailuvuoden 2005 tasosta. Kiinan laskentatapaa ei voi suoraan verrata muiden maiden päästötavoitteisiin.
Tunnelmaa Kööpenhaminan kokouksessa on kiristänyt sopimusluonnos, jonka teksti on vuodettu brittiläiselle Guardian-lehdelle. Kehitysmaat ovat tyrmänneet luonnoksen, sillä niiden mielestä siinä laitetaan köyhimmät maat ilmastonmuutoksen maksajiksi.
Kokouksen puheenjohtajamaa Tanskan laatimassa luonnoksessa vaaditaan, että kaikkien maiden tulisi tukea tavoitetta päästöjen leikkaamisesta ainakin 50 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 päästöistä. Guardianin mukaan sopimusluonnoksessa heikennetään YK:n asemaa ilmastonmuutoksen vastaisten toimenpiteiden rahoituksessa.
YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo de Boer ja Kööpenhaminan kokouksen puheenjohtaja Connie Hedegaard tyynnyttelivät kokousväkeä sanomalla, että sopimusluonnos on vain “epävirallinen paperi” ja yksi monista luonnoksista.
Kiinan pääneuvottelija Sun mukaan Kööpenhaminan kokouksen onnistuminen riippuu Yhdysvaltain päästötavoitteesta ja taloudellisesta tuesta kehitysmaille.
Yhdysvallat ja EU ovat luvanneet maksaa “oman osuutensa” 10 miljardista dollarista, joka aiotaan vuosittain kerätä ilmastotoimien rahoittamiseen vuosina 2010-2020.
Yhdysvaltain ilmastoneuvottelija Todd Sternin mielestä kehitysmaiden ehdotus, jonka mukaan teollisuusmaiden olisi maksettava prosentti kansantuotteistaan, on “irti todellisuudesta”.

