Kiinakin haluaa hyötyä arktisen alueen sulamisesta

Kiinakin haluaa hyötyä arktisen alueen sulamisesta

Jaa artikkeli:

Kiina valmistautuu pikku hiljaa arktisen alueen sulamisen tarjoamiin kaupallisiin ja strategisiin mahdollisuuksiin, Tukholman rauhantutkimuslaitos kertoi maanantaina. Tutkijat uskovat pohjoisnapaa ympäröivän arktisen alueen olevan kesäisin vapaa jäästä vain muutaman vuosikymmenen sisällä. AP:n mukaan Kiina haluaa kuitenkin pitää matalaa profiilia, jottei arktisen alueen maat Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Norja ja Tanska hermostu sen pyrkimyksistä.

Arktisen alueen sulaminen avaisi paitsi väyliä kaupankäynnille, myös pääsyn alueen luonnonvaroihin. Arktisella alueella uskotaankin olevan jopa neljännes maapallon velä löytämättömistä öljy- ja maakaasuvaroista. Arktista tukimusta johtaneen Linda Jakobsonin mukaan Kiina on hitaasti mutta varmasti varautumassa arktisen alueen sulamisen tarjoamiin kaupallisiin ja strategisiin mahdollisuuksiin.

Kiinan talous nojaa vahvasti vientiin ja siten myös laivakuljetukset ovat avainasemassa maan talouden kannalta. Väylän avautuminen arktiselle alueelle lyhentäisi huomattavasti laivausreittejä Kiinasta Eurooppaan sekä Pohjois-Amerikkaan. Global Timesin mukaan reitin lyhentymisellä jopa 6000 km olisi massiivinen vaikutus Kiinan vientiin ja talouteen.

Kädenvääntö oikeuksista arktiseen alueeseen

Jakobsonin mukaan Kiina haluaa pitää itsellään oikeuden arktisen alueen hyödyntämiseen, vaikkei se itse olekaan arktinen valtio. Tukholman rauhantutkimuslaitoksen mukaan Kiina panostaa yhä enemmän arktiseen tutkimukseen keskittyen kuitenkin pääasiassa tieteelliseen tutkimukseen. Kiina aikoo myös rakentaa huipputeknologialla varustetun jäänmurtajan naparetkiä varten, ja aluksen pitäisi olla toiminnassa vuonna 2013.

Keskusteluja arktisen alueen hyödyntämisestä, oikeuksista ja rajoituksista käydään lähinnä arktisten valtioiden eli USA:n, Kanadan, Venäjän, Norjan ja Tanskan välillä. Kiina on pyrkinyt saamaan aktiivisemman rooliin arktisessa neuvostossa, joka muodostuu arktisten valtioiden hallitusten edustajista. Useat kiinalaistutkijat ovat vaatineet hallitukseltaan selkeämpää arktista politiikkaa, mutta Kiinan hallinto on halunnut edetä varovaisesti, jottei se hermostusta arktisia maita.

Lähde:
AP, Global Times