Kiinalaiset liikennelentäjät joutuvat kielitestiin

Kiinalaiset liikennelentäjät joutuvat kielitestiin

Jaa artikkeli:

Tuhansia kiinalaisia liikennelentäjiä uhkaa työpaikan menetys, jos he eivät läpäise uusia tiukennettuja englannin kielen kokeita, kertoo uutistoimisto Xinhua.

Kansainvälisen liikennelentojärjestön ICAO:n sääntöjen mukaan kansainvälisillä reiteillä lentävien lentäjien on suoritettava englannin kielen koe ensi vuoden maaliskuuhun mennessä. Suuri osa kiinalaisista liikennelentäjistä on kuitenkin entisiä sotilaslentäjiä, jotka osaavat englantia vain vähän tai eivät juuri lainkaan, raportoi Xinhua.

Uusissa liikelentokoneissa on ohjaamomiehistön lukumäärä vähentynyt kahteen, eli kapteeniin ja lentoperämieheen. Vanhemmissa konemalleissa oli erikseen radisti, joka huolehti radioyhteyksistä alueellisten lennonjohtojen ja muiden ilma-alusten miehistöjen kanssa. Radisti oli yleensä ainut kunnolla englanniksi kommunikoiva ohjaamomiehistön jäsen. Nykyaikaisissa koneissa kapteeni ja perämies ovat vastuussa kaikesta radiokommunikoinnista.

Nykyään kaikki kiinalaiset lentoyhtiöt järjestävät englannin kielen opetusta lentäjilleen. Osa yhtiöistä on lähettänyt lentäjänsä ulkomaille koulutukseen.

Kiinassa on kaikkiaan noin 14 000 liikennelentäjää, joista 8 600 lentää kansainvälisillä reiteillä. Vasta noin 600 lentäjää on suorittanut englanninkokeen.

Jos lentäjät eivät suorita koetta ajoissa, voi siitä koitua ongelmia Beijingissä elokuussa 2008 järjestettäville olympialaisille, Xinhua varoittaa.

Lähde:
Xinhua