Kiinalaisnuorison huono kunto huolenaiheena
Kiinan kansan neuvoa-antavassa poliittisessa konferenssissa ilmaistiin huoli nykynuorison kunnosta. Kiinan johtavan urheiluyliopiston johtajan mukaan hallituksen tulisi välittömästi panostaa nuorison säännölliseen liikuntaan.
-Kiinan on aika parantaa seuraavan sukupolven fyysistä kuntoa, puhui Beijingin johtavan urheiluyliopiston johtaja Yang Hua urheiluun painottuneelle ryhmälle Kiinan kansan neuvoa-antavassa poliittisessa konferenssissa. Hän on huolissaan seuraavista sukupolvista ja heidän muuttumisesta hyödyttömäksi.
Reuters uutisoi Yang Huan olleen huolissaan nykynuorison kunnosta, jos he joutuisivat vastakkain vaikkapa japanilaisten kanssa. Hua viittasi huomiollaan Kiinan ja Japanin käymiin taisteluihin 1930- ja 1940-luvuilla. Hän mietti, että jos hallituksella on rahaa virastotaloihin ja näyttäviin juhliin, niin luulisi rahaa riittävän myös lasten fyysiseen koulutukseen.
Neuvoa-antavan elimen kokous, joka tavanomaisesti on varsin rauhallinen muuttui eräänlaiseksi mediasirkukseksi aituri Liu Xiang vuoksi. Reuters uutisoi olympiavoittaja puhuneen terveen kehon tärkeydestä. Hän toivoo osallistumisensa neuvoa-antavan elimen kokoukseen kiinnittävän enemmän huomiota urheiluun ja rohkaisevansa siten lapsia harrastamaan liikuntaa.
Kiinassa painotetaan akateemiseen koulutukseen ja liiallisen opiskelun syytetään vievän aikaa urheilulta. Elokuun kuudennesta tehtiin virallinen kuntoilupäivä kiinalaisten menestyttyä hyvin Beijingin olympilaisissa vuonna 2008.
