Kiinalaispankit uuteen stressitestiin
Kiinan pankit joutuvat uuteen stressitestiin, kertoo Bloomberg. Maan pankkeja valvova viranomainen haluaa testata, miten asuntohintojen romahdus vaikuttaisi pankkien taseisiin.
Kiinan pankkeja on pyydetty tekemään testilaskuja sen varalta, että asuntojen hinnat laskevat jopa 50-60 prosenttia. Aiemmin tänä vuonna tehty testi osoitti, että pankit selviäisivät 30 prosentin hintojen laskusta.
- Tämä on uusi kierros ja tehdään vain kaupungeissa, joissa hinnat nousevat nopeasti, sanoi nimettömänä pysytellyt pankkivalvontakomission edustaja Bloombergille.
Asuntojen hinnat ovat Kiinassa nousseet nopeasti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kehityksen taustalla on kiinalaispankkien ennätysmäinen luotonanto, jolla on elvytetty taloutta kansainvälisen rahoituskriisin jäljiltä. Viime vuonna Kiinan pankit myönsivät uusia lainoja vajaan 1000 miljardin euron edestä.
Kiinan pankkivalvontakomissio on vahvistanut uusimmat stressitestit, kertoo Xinhua. Komission tiedotteen mukaan testit eivät kuitenkaan merkitse sitä, että viranomaiset odottaisivat romahdusta kiinteistömarkkinoilla.
Kiinan pankkivalvoja rauhoitteli tiedotteella markkinoita. Tiedot pankkien stressitesteistä johtivat torstaina pörssikurssien laskuun Kiinassa.
Kiinalaispankkien luotonantoa on kuitenkin hillitty tiukentamalla asuntolainoituksen ehtoja. Pankkivalvontakomission mukaan pankit voivat kieltäytyä antamasta asuntolainaa henkilöille, jotka suunnittelevat kolmannen asunnon ostoa. Tämä koskee Beijingin, Shanghain, Shenzhenin ja Hangzhoun kaltaisia kaupunkeja, joissa asuntohinnat ovat nousseet nopeimmin.
Kiinan viranomaisten mukaan asuntojen hinnat laskivat kesäkuussa ensi kertaa puoleentoista vuoteen. Asuntohinnat laskivat kesäkuussa 0,1 prosenttia toukokuusta, mutta olivat silti 11,4 prosenttia korkeammat kuin vuotta aikaisemmin.
Viimeisen kuuden vuoden aikana asuntohintojen nousu on tulotason nousuun verrattuna ollut Shanghaissa 30 prosenttiyksikköä nopeampaa ja Beijingissä peräti 80 prosenttiyksikköä nopeampaa.

