Kiinan ja USA:n kauppaneuvottelut jäivät laimeiksi
USA:n ja Kiinan välisten kauppaneuvotteluiden (China-U.S. Strategic Economic Dialogue, SED) neljäs kierros päättyi eilen Yhdysvaltain Annapolisissa. Kaksipäiväistä kokousta isännöivät Kiinan varapääministeri Wang Qishan ja Yhdysvaltain valtiovarainministeri Henry Paulson.
- Kiina ja USA eivät aina ole samaa mieltä talousasioista, ja joskus olemme jopa vahvasti eri mieltä – mutta me keskustelemme, totesi valtiovarainministeri Paulson neuvotteluiden alkajaisiksi, kirjoittaa The New York Times.
Maiden välisten kauppaneuvotteluiden edellinen vaihe käytiin joulukuussa Beijingissä. Silloin päästiin yhteisymmärrykseen kymmenvuotistavoitteista energia- ja ympäristöasioissa.
- Kiina ja Yhdysvallat ovat kaksi maailman suurinta öljyntuojamaata, ja molemmilla on edessään samanlaisia haasteita, kun energian kysyntä kasvaa ja tuotantokapasiteetti on pysynyt suhteellisen tasaisena viimeiset kymmenen vuotta, sanoi Paulson.
Hän mainitsi, että Kiinasta tuotujen elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden turvallisuuden valvonta on kohentunut viime kuukausina, ja jatkoi, että Yhdysvallat odottaa Kiinan nyt puuttuvan tosissaan piraattituotantoon ja avaavan markkinansa yhdysvaltalaistuotteille ja investoinneille. Viime vuonna USA:n ja Kiinan välinen kauppatase oli Yhdysvalloille 250 miljardia dollaria alijäämäinen.
Kiina korosti kauppaneuvotteluissa yhteistyönäkymiä, mutta otti esiin myös Yhdysvaltojen osuuden luottokriisiin ja moniin muihin maailmantalouden ongelmiin.
Kiinan delegaatiota johtava varapääministeri Wang Qishan kehotti kärsivällisyyteen Kiinan toteuttaessa uudistuksiaan. Wang neuvoi myös molempia osapuolia pidättäytymään taloudellisten kysymysten “politisoimisesta ja monimutkaistamisesta”.
Kiinaa huolestuttavat erityisesti ne monet Yhdysvaltain kongressille esitetyt aloitteet, joiden mukaan Kiina joutuisi taloudellisten sanktioiden kohteeksi ellei se salli valuuttansa nopeampaa arvonnousua dollariin nähden.
Kauppaneuvotteluiden aikana tapasivat myös USA:n keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke ja Kiinan keskuspankin johtaja Zhou Xiachuan. Zhoun mukaan heikko dollari ei ollut erityisesti keskustelujen aiheena, vaikka kiinalaisedustajat nostivat esiin sen, että dollarin alamäki muihin valuuttoihin nähden on vauhdittanut mm.öljyn ja ruoan hinnannousua maailmanmarkkinoilla. Zhou kertoi myös uutistoimisto Reutersille, että Kiina haluaa oppia niistä luottokriisisin johtaneista virheistä joita USA on tehnyt.
Maanantaina kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten välillä solmittiin lähes 14 miljardin dollarin (8.7 miljardin euron) edestä sopimuksia, kirjoittaa uutistoimisto Xinhua. Kiinalaisyritykset solmivat kauppoja mm.lentokoneiden moottoreista, telekommunikaatiolaitteista, puolijohteista ja elektronisista komponenteista.
Kiinan ja USA:n väliset kauppaneuvottelut alkoivat valtiovarainministeri Paulsonin aloitteesta vuonna 2006, ja niitä on jatkettu kahdesti vuodessa.

