Kiinan johtavan talouslehden tulevaisuus vaakalaudalla
Arvostetun aikakauslehti Caijingin tulevaisuus on vaakalaudalla, kun kiista lehden linjasta on johtanut työntekijöiden joukkoirtisanoutumiseen, kertoo AFP. Talous- ja rahoitusalan aiheisiin keskittyneen Caijingin väestä jopa kaksi kolmasosaa on jättänyt eroanomuksensa.
Lehden toimitusosastoa johtava Hu Shuli saattaa joutua myös eroamaan. AFP:n lähteiden mukaan Hu on kiistellyt Caijingin omistavan Stock Exchange Executive Councilin kanssa lehden toimituksellisesta linjasta. Omistajia on ilmeisesti painostettu muuttamaan lehden kriittistä linjaa.
Hu Shulia pidetään Kiinan vaikutusvaltaisimpana taloustoimittajana ja samalla “Kiinan vaarallisimpana naisena". Hu perusti Caijingin vuonna 1998 ja on kehittänyt lehdestä riippumattoman talousjournalismin esikulkijan Manner-Kiinassa. Lehdessä on käsitelty talous- ja rahoitusalan aiheiden lisäksi korruptiota, saasteita, terveysskandaaleja ja muita arkoina pidettyjä aiheita.
Kiinan tiedotusvälineitä sensuroidaan varsinkin poliittisten aiheiden suhteen. Talousjulkaisuilla on enemmän vapauksia, ja Caijingia arvostetaan laajalti jopa hallituksen korkea-arvoisten virkamiesten keskuudessa. Samalla Caijing on Kiinan taloudellisesti menestyneimpiä lehtiä.
Hun huhutaan lähtevän Caijingista ja perustavan uuden lehden, jos neuvottelut omistajan menevät mönkään.
- Monet ihmiset haluavat vain lähteä ja seurata Hu Shulia. He ajattelevat perustavansa samankaltaisen aikakauslehden ja johtavan lehden liiketoimintaa itse. Caijing saa paljon rahaa mainoksista ja he ajattelevat voivansa hoitaa sitä paremmin, nimettömänä pysytellyt lehden entinen toimittaja sanoi New York Timesille.
