Kiinan puolustusmenojen kasvu hidastuu

Kiinan puolustusmenojen kasvu hidastuu

Kiinan armeija oli näyttävästi esillä maan 60-vuotisjuhlissa viime syksynä.
Jaa artikkeli:

Kiina kasvattaa puolustumenojaan maltilliselti tänä vuonna, kertoo Xinhua. Vuoden 2010 puolustusbudjetti kasvaa 7,5 prosenttia viime vuodesta, mikä merkitsee pienintä lisäystä vuosiin.

Kiinan puolustusmenot kasvavat tänä vuonna noin 57 miljardiin euroon, kertoi Kiinan parlamentin tiedottaja Li Zhaoxing torstaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Kansankongressi aloittaa perjantaina vuosittaisen istuntokautensa, jonka aikana hyväksytään valtion tulo- ja menoarvio tälle vuodelle.

Kiinan puolustusmenot kasvavat nyt ensi kertaa alle 10 prosentin vuosivauhtia sitten 1980-luvun, kertoo AP. Vielä vuonna 2009 Kiina kasvatti sotilasmenojaan 14,9 prosenttia.

Li Zhaoxingin mukaan tämänvuotinen menojen lisäys käytetään armeijan modernisointiin ja sotilaiden elinolojen parantamiseen. Kansan vapautusarmeijassa palvelee 2,3 miljoonaa varusmiestä- ja naista.

- Kiina on sitoutunut rauhaan. Kiinan sotilaallisen voiman ainoa tarkoitus on turvata Kiinan itsemäärämisoikeus ja alueellinen koskemattomuus, Li sanoi.

Lin mielestä Kiinan puolustusmenot ovat “verrattain alhaiset”. Viime vuosina Kiinan puolustusbudjetti on ollut 1,4 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun sotilasmenot Yhdysvalloissa ovat ylittäneet neljä prosenttia ja Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Venäjällä kaksi prosenttia BKT:stä, huomautti Li.

Länsimaissa on toisaalta epäilty, että kaikkia Kiinan sotilasmenoja ei ole merkitty puolustusbudjettiin. Joidenkin arvioiden mukaan sotilasmenot olisivat todellisuudessa kaksi kertaa virallista lukua suuremmat.

Kiinan sotilasmenojen lisäys tälle vuodelle oli joka tapauksessa odotettua pienempi, kertoo Reuters. Syynä saattaa olla Kiinan halu rauhoitella muiden valtioiden huolia Kiinan sotilaallisen voiman kasvamisesta.

Xinhua, AP, Reuters

Lähde:
Xinhua, AP, Reuters