Kiinan valuuttavarannon kasvu hidastui ensi kertaa
Kiinan valuuttavaranto kasvoi lähes 45 miljardilla dollarilla 1,95 triljoonaan dollariin vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä, kertoi Kiinan keskuspankki tiistaina. Kaikkiaan Kiinan valuuttavaranto kasvoi viime vuonna 417,8 miljardilla dollarilla, mikä on kuitenkin 44 miljardia dollaria vähemmän kuin vuonna 2007. Kiinan valuuttavarannon kasvu kääntyi laskusuuntaiseksi ensi kertaa sitten vuoden 1998.
Odotukset juanin heikkenemisestä sekä pääoman vetäminen Kiinan markkinoilta länsimaiden markkinoiden pääomapulan helpottamiseksi olivat professori Guo Tianyongin mukaan pääasialliset syyt viimeisen neljänneksen laskuun.
Analyytikkojen mukaan valuuttavarannon kasvun hidastuminen viime vuonna johtui pääasiassa kaupan ylijäämän kutistumisesta sekä spekulatiivisten sijoitusten vähenemisestä. Vaikka koko vuoden kasvuluvut olivat laskusuuntaisia, niin keskuspankin mukaan valuuttavaranto kuitenkin kasvoi joulukuussa n. 61 miljardilla dollarilla, mikä on 30 miljardia dollaria enemmän kuin v. 2007 saman ajanjakson aikana.
