Kiinan varapääministeri vierailulle Suomeen

Kiinan varapääministeri vierailulle Suomeen

Li Keqiangia (oik.) pidetään presidentti Hu Jintaon mahdollisena seuraajana.
Jaa artikkeli:

Kiinan ensimmäinen varapääministeri Li Keqiang vierailee Suomessa 7.-9. toukokuuta, kertoo Helsingin Sanomat. Li tapaa Suomessa pääministeri Matti Vanhasen ja presidentti Tarja Halosen. Vierailun aiheena ovat kansainvälinen talouskriisi sekä Suomen ja Kiinan välinen kauppa.

Lin vierailun aikana neuvotellaan myös Kiinan mahdollisista korkean teknologian investoinneista Suomeen, kertoo MTV3.

Vierailu on korkea-arvoisin sitten Kiinan pääministeri Wen Jiabaon vierailun vuonna 2006. Li käy ennen Suomeen tuloaan myös Uzbekistanissa ja Turkmenistanissa.

Vanhanen on kutsunut myös Kiinan presidentti Hu Jintaon Suomeen ensi vuonna, kun tulee kuluneeksi 60 vuotta maiden välisten diplomaattisuhteiden perustamisesta. Vanhanen esitti kutsun vieraillessaan Beijingissä viime viikolla, mutta siihen ei toistaiseksi saatu vastausta.

Vanhasen vierailun aikana pääministeri Wen Jiabao ilmoitti, että Kiina suunnittelee hankintavaltuuskunnan lähettämistä Suomeen tekemään kauppoja. Kiinalaiset olisivat kiinnostuneet ostamaan Suomesta korkeaa teknologia sekä ympäristöystävällisiä koneita ja laitteita. Hankintamatkan ajankohdaksi kaavaillaan ensi syksyä.

Lähde:
Helsingin Sanomat, MTV3