Kiinassa aloitettiin väestönsiirrot vesihankkeen tieltä

Kiinassa aloitettiin väestönsiirrot vesihankkeen tieltä

Vesinhankkeen tieltä muuttamaan joutuville osoitetaan uusi kotipaikka.
Jaa artikkeli:

Kiinassa on aloitettu suurimmat väestönsiirrot sitten Kolmen solan padon rakentamisen, kertoo Xinhua. 330 000 ihmistä joutuu muuttamaan kodeistaan, kun Jangtsejoen vettä ohjataan kuivuudesta kärsiville alueille.

Kiinan vesihankkeen tarkoituksena on ohjata vettä etelästä pohjoiseen. Jangtsejoen vedellä on tarkoitus helpottaa vesipulaa muun muassa pääkaupungissa Beijingissä sekä läheisessä Tianjinin kaupungissa.

Ensimmäiset 500 ihmistä siirrettiin uusiin koteihin keskiviikkona Hubein maakunnassa Keski-Kiinassa. Kaikkiaan 180 000 ihmistä Hubeissa ja 150 000 ihmistä viereisessä Henanin maakunnassa joutuu muuttamaan vesihankkeen tieltä vuoteen 2014 mennessä.

- Ihme kyllä kukaan ei itkenyt, kun linja-autot lähtivät liikkeelle kylästämme. Tunnelma oli surullinen, kun koko kylä kerääntyi yhdessä viimeiselle päivälliselle ennen lähtöä, sanoi muuttamaan joutunut Wang Xinhuan mukaan.

Xinhuan mukaan Wangin kotikylä Danjiangkoun kaupungissa jää 170 metriä veden alle, kun hanke valmistuu.

15 linja-autoa ja 34 rekkaa kuljettivat asukkaat ja heidän omaisuutensa uusiin koteihin 300 kilometrin päähän.

- Saatamme tehdä ennätyksen väestönsiirron nopeudessa – 60 000 ihmistä syyskuun loppuun mennessä. Haluamme tehdä tämän nopeasti ennen sadekauden alkua, sanoi Danjiangkoun pormestari Zeng Wenhua Xinhuan mukaan.

Kiinan valtio maksaa vesihankkeen vuoksi muuttamaan joutuville kertakorvauksen ja avustuksia 20 vuoden ajan.

Viimeksi Kiinassa pakkosiirrettiin ihmisiä Kolmen solan padon rakentamisen yhteydessä 1990-luvulla. Tuolloin 1,3 miljoonaa ihmisistä joutui muuttamaan muualle maailman suurimman padon tieltä.

Ympäristönsuojelijat ovat arvostelleet ankarasti Kiinan hanketta ohjata vettä etelästä pohjoiseen, kertoo AP. Hankkeen pelätään aiheuttavan vahinkoa Jangtsejoen ekosysteemille ja johtavan kuivuuteen uusilla alueilla.

Lähde:
Xinhua, AP