Kiinassa julkaistu korruption vastainen eettinen säännöstö
Kommunistinen puolue on laatinut uudet eettiset säännöt korruption vastaiseen taisteluun. Edellisen kerran sääntöjä laadittiin 13 vuotta sitten. Korruptiosta on tullut suuri puheenaihe Kiinan väestön keskuudessa.
Puolueen keskuskomitea laati eettisen säännöstön, joka koskee puolueen johtajia ja jäseniä. Nyt laadituissa säännöissä eritellään tarkasti 52 toimenpidettä, joita ei hyväksytä. Xinhua uutistoimiston mukaan yksityiskohtaisessa ohjenuorassa kielletään muun muassa vastaanottamasta rahallisia lahjoja ja käyttämästä asemaa hyödyksi vaimon tai perheen työllistymisessä.
BBC:n uutisten mukaan eettinen ohjenuora kehottaa puolueen jäseniä työskentelemään kovasti kansan hyväksi ja välttämään voittoa tuottavia kauppoja. BBC:n mukaan harvat kuitenkaan noudattavat säännöstöjä. Kun maa rikastuu, kuvaan astuvat suuremmat hyödyt.
Uusi säännöstö on täynnä kieltoja, joita puoleen jäsenten tulisi noudattaa. Keskuskomitea painottaa, että viranomaisten tulisi noudattaa sääntöjä, ja että sääntöjen rikkojia rangaistaan. Sääntöihin on kirjattu, että heitä jotka eivät noudata ohjeita voidaan syyttää rikoslainsäädännön rikkomisesta.
