Kiinassa tutkitaan lento-onnettomuuden syytä
Kiinassa tutkitaan 42 ihmisen hengen vaatineen lento-onnettomuuden syytä. Onnettomuus sattui tiistai-iltana Lindun lentokentällä Koillis-Kiinassa, kun Henan Airlinesin kone repesi laskeutuessaan kahteen osaan ja syttyi tuleen.
Kiinan hallitus on nimittänyt erityislautakunnan tutkimaan onnettomuuden syytä, kertoo Xinhua. Maan presidentti Hu Jintao ja pääministeri Wen Jiabao ovat myös määränneet tehostamaan toimia lentoturvallisuuden takaamiseksi.
Onnettomuustutkijat ovat löytäneet turmakoneen mustat laatikot. Xinhuan mukaan sabotaasin mahdollisuus on suljettu pois. Lindun lentokentällä vallitsi onnettomuushetkellä sankka sumu, jonka epäillään vaikuttaneen koneen epäonniseen laskeutumiseen.
Viime vuonna rakennettu Lindun lentokenttä lähellä Yichunin kaupunkia sijaitsee laaksossa metsän keskellä. Kiinan ilmailuviraston varajohtaja Li Jianin mukaan “kenttää ei voi verrata suuriin lentokenttiin, mutta se täyttää turvamääräykset”.
Kiinan suurin lentoyhtiö China Southern Airlines on kuitenkin arvioinut lentokentän vaaralliseksi yölennoille, kertoo AP. Yhtiö on viime vuoden elokuusta lähtien lentänyt Harbinista Lindun kentälle vain päiväsaikaan. Syynä ovat huolet lentokenttää ympäröivästä maastosta, kiitoradan valaistuksesta sekä tuuli- ja sääolosuhteista.
- Periaate on, että Lindun lentokentälle ei pitäisi lentää öisin, sanotaan China Southern Airlinesin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Kiinassa ei ole vuosiin sattunut vakavia lento-onnettomuuksia. Vuonna 2003 yli 50 ihmistä kuoli China Eastern Airlinesin koneen syöksyttyä jäätyneeseen järveen Sisä-Mongoliassa.
