Konfutselaisuutta tehdään tutuksi kiinalaisille elokuvan avulla
Filosofi Konfutsen mainetta ollaan nyt palauttamassa Kiinassa elokuvan voimin, Yle kirjoittaa. Puhemies Maon aikana Konfutsen taantumuksellisiksi leimattuja ajatuksia tehdään nyt tutuiksi Konfutse-nimisen elokuvan ja nimekkään pääosanesittäjän avulla. Ylen mukaan maan johdon pyrkimyksenä on paikata konfutselaisuudella kommunismin jälkeensä jättämää aatteellista tyhjiötä.
Filosofi Konfutsen elämästä kertovan elokuva tuli Kiinan elokuvateattereihin juuri sopivasti kiinalaisen uuden vuoden ja lomakauden alkajaisiksi. Valtion rahoittamaa Konfutse-elokuvaa on levitetty valtavan mainoskampanjan ja 2 500 kopion voimalla. Viranomaisten määräyksestä tilaa Konfutselle joutui tekemään muun muassa suuren suosion saavuttanut Hollywood-spektaakkeli Avatar. Asiasta nousi iso kohu elokuvan fanien keskuudessa. Konfutsea elokuvassa esittää kansainvälisesti tunnettu megatähti Chow Yun-Fat.
Kiinan johto yrittää nyt paikata konfutselaisuudella kommunismin jälkeensä jättämää ideologista tyhjiötä, Yle kirjoittaa. Muutos on hurja, sillä vielä 70-luvulla Konfutsea pidettiin päävihollisena ja taantumuksellisuuden perikuvana. Asiantuntijaa muutos ei yllätä. -Konfutsen opit ovat vanhaa säilyttäviä. Siksi hallitsijat ovat yli 2000 vuoden ajan aina valinneet Konfutsen ajatukset muiden filosofien sijasta, toimittaja Dai Qing sanoo. Hän kuitenkin pitää Kiinan johdon yritystä tuhoon tuomittuna, sillä Kiina kun ei ole enää suljettu yhteiskunta kuten Maon aikoina.
Kommunistisen puolueen usko asiaan on silti vahva. Konfutsen syntymäkaupungin Qufun liepeille kaavaillaan rakennettavaksi 300 neliökilometrin suuruista kulttuurikaupunkia. Kolme miljardia euroa maksavan projektin kruunaisi 168 metrin korkeuteen kohoava Konfutsen patsas. Hankkeen aikataulua ei vielä ole paljastettu.
