Kymmeniä syytteeseen kaivosonnettomuuden salailusta

Kymmeniä syytteeseen kaivosonnettomuuden salailusta

Kiinan kaivokset ovat maailman vaarallisimpia.
Jaa artikkeli:

Kymmeniä virkamiehiä ja toimittajia syytetään Beijingin olympialaisten alla sattuneen kaivosonnettomuuden salailusta, kertoo China Daily.

34 kaivosmiehen ja yhden pelastustyöntekijän hengen vaatinut onnettomuus tapahtui 14. heinäkuuta 2008 Hebein maakunnassa. Yuxianin piirikunta, jossa turmapaikka sijaitsee, on noin 80 kilometria Beijingistä länteen.

Kaivosonnettomuus pysyi julkisuudelta piilossa 85 päivän ajan. Onnettomuuden peittelystä on syytteessä 48 virkamiestä ja 10 toimittajaa. Syytteen mukaan kaivoksen johtajat ja Yuxianin piirikunnan virkamiehet siirsivät uhrien ruumiit onnettomuuspaikalta, tuhosivat todisteita ja lahjoivat toimittajia 2,6 miljoonaan juanin (250 000 euron) edestä onnettomuuden salaamiseksi.

Onnettomuuden uhrien omaisille maksettiin myös lahjuksia tai heitä uhkailtiin pysymään hiljaa tapahtuneesta.

China Dailyn mukaan Kiinan hallitus on tutkinut salailutapausta ja tutkimuksen johdosta on nyt nostettu syytteet. Syytteessä olevien virkamiesten joukossa ovat kaivoksen omistajat, Yuxianin piirikunnan johtaja, työturvallisuusviranomaisia sekä poliiseja.

Lahjuksia ottaneiden toimittajien henkilöllisyyksiä ei ole paljastettu, mutta China Dailyn tietojen mukaan eräs toimittaja Beijingistä joutui salailusta oikeuteen jo huhtikuussa. Yuxianin piirikunta maksoi toimittajan lehdelle 250 000 juania kahden sivun mainoksista ja 30 000 juania lehden tilauksesta.

Kiinassa on varsin yleistä, että erottamisen tai alentamisen pelossa virkamiehet lahjovat toimittajia salatakseen onnettomuuksia ylemmiltä virkamiehiltä, kertoo AP. Lahjukset naamioidaan usein mainos- tai tilausmaksuiksi.

Varsinkin kaivosonnettomuuksia yritetään peitellä julkisuudelta. Virallisten tietojen mukaan Kiinassa kuoli viime vuonna ainakin 3200 kaivosmiestä onnettomuuksissa.

Lahjonnasta rangaistaan Kiinassa sen mukaan, minkä suuruinen lahjus on ja kuinka vakavia seurauksia lahjonnasta on koitunut. Rangaistukset vaihtelevat ehdonalaisesta vankeusrangaistuksesta kuolemantuomioon.

1.00 CNY = 0.0972 EUR, kurssi XE.com.

Lähde:
China Daily, AP