Lastentarhapaikkojen vähyys lisää paineita päiväkodeille
Monet nuoret pariskunnat Kiinan kaupungeissa ovat joutuneet huomaamaan kuinka hankalaa on saada lapselle hoitopaikka. Syntyvyyden kasvu viimeisen kolmen vuoden aikana on lisännyt paineita Beijingissä lastentarhoille.
Hallitus on ryhtynyt toimiin vastatakseen päiväkotien vähyyteen. Väestötieteilijät kuitenkin ovat sitä mieltä, että hallitukselta vaaditaan nyt pitemmän tähtäimen suunnitelmia, jotta ennustettavissa olevat muutokset kansakunnan rakenteessa pystytään huomioimaan. Syntyvyyden kasvaessa kasvaa myös tarve useammille peruskoulupaikoille.
Yli 450 000 lasta syntyi Beijingissä viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaupungin kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavan tahon mukaan kaupungista löytyy hoitopaikka 200 000 lapselle. Väestötieteilijä Renminin yliopistosta toteaa, että paikkojen vähyys on seurausta vauvabuumista. Buumiin taas on johtanut useampien ihmisten tuleminen ikään, jolloin mennään naimisiin ja hankitaan lapsia.
Ongelma ei ole kuitenkaan yksinomaan Beijingissä. Kiinassa on arvioitu syntyvyyden lisääntyneen yli 20 miljoonalla vuotuisesti viimeisen neljän vuoden aikana. Väestötieteilijät arvioivat vauvabuumin jatkuvan vielä kolmesta neljään vuotta.
