Luoteis-Kiinan maanvyöryn uhriluku ylittänyt 700

Luoteis-Kiinan maanvyöryn uhriluku ylittänyt 700

Jaa artikkeli:

Luoteis-Kiinan maanvyöryn jäljiltä on löydetty jo 700 kuollutta ja uhriluvun pelätään nousevan, kun pelastustyöntekijät jatkavat etsintäänsä eloonjääneitä mudan peittämistä kylistä Gansun provinssissa, uutisoi Global Times. Viranomaisten mukaan viikonloppuna tapahtuneen tuhoisan maanvyöryn jäljiltä on yhä kateissa 1 042 ihmistä.

Zhouqun maakunnan viranomaiset ilmoittivat, että 1 243 ihmistä on onnistuttu pelastamaan mudan ja liejun alta, ja heistä 58 on vakavasti loukkaantuneita. Global Timesin mukaan pelastusmiehistö onnistui pelastamaan tiistaina elossa olevan miehen tämän tuhoutuneesta kodistaan kolme päivää tapahtuneen vyöryn jälkeen. Lääkäreiden mukaan miehen kunto oli heikko, mutta syke ja hengitys olivat kunnossa.

Tuhoalueelle on lähetetty epidemioiden ehkäisyyn erikoistuneita yksiköitä tartuntatautien leviämisen pelossa, kertoi BBC. Paikalle saapunut lääkäri Yang Long kertoi hoitaneensa jo useita aikuisia ja lapsia, jotka olivat sairastuneet ripuliin. -Saastunut juomavesi ja ruoka ovat pääosin sairauden takana, sanoi Yang. Lääkärin mukaan alueelle tarvitaan lisää lääkkeitä.

Virallisten tietojen mukaan maanvyöryä pidetään luonnonkatastrofina, joka oli seurausta rankkasateista, niitä edeltäneestä kuivuudesta sekä vuonna 2008 tapahtuneesta maanjäristyksestä joka vahingoitti joen seinämiä. Reutersin mukaan Kiinan viranomaiset olivat tietoisia siitä, että runsaat hakkuut ja nopea vesivoiman kehittäminen tekivät vuoristoseudusta hyvinkin alttiin maanvyöryille ja tulville.

Viime vuonna annetut hallituksen raportit kehottivat kunnostamaan luonnon omia ”puolustuslinjoja”, kertoi Reuters. Gansun provinssi luokiteltiin hallituksen toimesta alueeksi, jolla on ”maanvyöryjen korkea esiintymismahdollisuus. Hallitus ja media ovat Reutersin mukaan varoitelleet aluetta maanvyöryistä jo kauan.

Sääennusteiden mukaan trooppisten myrskyjen tuomat rankkasateet lähestyvät Koillis-Kiinaa.

Lähde:
Global Times, BBC, Reuters